Helsy muistuttaa Meri-Rastilan luontoarvoista

Kun Helsingin kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 11.12.2013 hyväksyä kiistakaavaksikin kutsutun osayleiskaavan Meri-Rastilan länsirannan metsäalueelle, oli selvää, että päätöksestä tulisi valituksia.

Valitusaika päättyi maanantaina 20.1.2014 klo 16.15 ja määräaikaan mennessä Helsingin hallinto-oikeuteen oli toimitettu muutamia valituksia. Yksi muutoksenhakijoista oli Helsingin luonnonsuojeluyhdistys, joka kirjelmässään katsoi, ettei kaava pohjaudu riittäviin selvityksiin ja vaikutusarviointeihin ja että se on ristiriidassa niin voimassa olevan maakuntakaavan, yleiskaavan sisältövaatimusten kuin valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteidenkin kanssa.

Meri-Rastilan osayleiskaavassa rakentamista on kohdistettu voimassa olevassa maakuntakaavassa virkistysalueeksi osoitetulle alueelle. Kaavan toteuttaminen muuttaisi ympäristöä rakennettavaa aluetta laajemmin. Se pirstoisi metsäaluetta ja haittaisi virkistyskäyttöä enemmän kuin kaava-aineistosta voisi päätellä.

Meri-Rastilan osayleiskaava sivuuttaa yleiskaavan sisältövaatimusten edellyttämät mahdollisuudet turvalliseen, terveelliseen ja eri väestöryhmien kannalta tasapainoiseen elinympäristöön sekä vaatimuksen rakennetun ympäristön, maiseman ja luonnonarvojen vaalimisesta.

Metsäalueella on tärkeä merkitys asukkaiden hyvinvoinnille. Metsä yhdistää eri-ikäisiä asukkaita. Se on alueen päiväkotien ja koulujen ahkerassa käytössä, mutta siellä ulkoilevat myös niin kiireiset nuoret aikuiset kuin jo verkkaisempaa menoa kaipaavat vanhukset.

Kaavan toteutuminen heikentäisi Helsingin oloissa mittavan metsäalueen huomattavia luontoarvoja. Luontoalueen pienentäminen ja pirstominen olisi paitsi yleiskaavan sisältövaatimusten myös valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden vastaista.

Valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin kuuluvan erityistavoitteen mukaan alueidenkäytön suunnittelussa tulisi ottaa huomioon ekologisesti tai virkistyskäytön kannalta merkittävät ja yhtenäiset luonnonalueet. Toisen erityistavoitteen perusteella maakuntakaavoituksella ja yleiskaavoituksella tulisi luoda edellytykset seudullisten virkistysalueiden muodostamiselle erityisesti Etelä-Suomessa ja suurilla kaupunkiseuduilla.

Valituksessaan Helsingin luonnonsuojeluyhdistys kiinnitti huomiota siihen, ettei Meri-Rastilan osayleiskaavoitusta varten tehty luontoselvitys ollut tarpeeksi kattava eivätkä Helsingin kaupungin luontotietojärjestelmässä olleet tiedot riittäviä kaavan luontovaikutusten arvioimiseksi.

Tietoa alueen huomattavista luontoarvoista on kertynyt erityisesti kaavaprosessin loppuvaiheessa, jolloin ainoa keino luontoarvojen huomioimiseksi olisi ollut kaavaillusta rakentamisesta luopuminen. Myös tiedon saatavuudessa on ollut ongelmia. Vuonna 2011 tehtyjen METSO-selvitysten tulokset julkaistiin kaikille avoimessa luontotietojärjestelmässä vasta keväällä 2013.

Meri-Rastilan osayleiskaavan puutteista on muistutettu niin kaavoittajaa kuin päättäjiäkin kaavaprosessin alusta lähtien ja rantametsään rakentamiselle on esitetty vaihtoehtoja. On harmillista, ettei järjestöjen ja asukkaiden tarjoamiin mahdollisuuksiin muuttaa suunnittelua luonnon kannalta paremmaksi, ole tartuttu.

Hanna-Leena Ylinen
Helsyn hallituksen jäsen

Tähänkin kerrostalo? Kuva kirjoittajan arkistosta.

Lähiluonnon kohtalon hetket

Helsingin tärkeimpien ja arvokkaimpien luontokohteiden mahdollinen rakentaminen on ollut yksi kaupungin kuumimpia puheenaiheita. Rakentamista vastustavat eivät ymmärrä, mikä hinku ja oikeus kaupungin päättäjillä on viedä asukkailta näiden virkistyskohteet? Luulisi rakentamiseen sopivia maa-alueita löytyvän muualtakin.

Pääkaupunkiseudulta löytyy myös maalaisromantiikkaa. Helsingissä sitä tarjoavat muun muassa Viikki ja Uutela ja Vantaalla Västerkullan kartanon viljapellot Länsimäessä. Keväisin siellä voi ihastella kiurujen ja töyhtöhyyppien laulua ja kosiolentonäytöksiä.

Omituiseksi virkistysalueiden rakentamishimon tekee muun muassa se, että nämä kohteet ovat myös päättäjien ”takapihoja”. Onko välitön taloudellinen etu niin tärkeä aina ja kaikessa, että lähiluonnon merkitys kaupunkilaisille voidaan jättää tyystin huomiotta?

Asuinalueeni välittömässä läheisyydessä oleva luonto on minulle henkireikä ja harrastus. Kun avaan pienkerrostalon takaoven ja otan noin 10 askelta, olen metsässä ja kallioilla. Kun avaan etuoven, metsä on yhtä lähellä. Kilometrin etäisyydellä ovat Västerkullan kartanon peltoaukeat ja niitä halkovat lenkkipolut sekä Mustavuoren komeat maisemat. En voisi kuvitella asuinseutuani ilman näitä maisemia ja niiden tarjoamaa monipuolista luontoa.

Kaupunkien lähiluonto tarjoaa kauneutta silmille ja lepoa hermoille. Helsingin alueelta löytyy runsaasti erilaista maastoa ja maisemaa lehtometsistä kallioisiin saariin ja vanhoihin metsiin. Oma lähiluontoni Vantaan Länsimäessä tarjoaa upeita metsiä, puroja ja kosteikkoja.

Meri-Rastilan luonto hävisi kerrostaloille

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti 11.12.2013 pitämässään kokouksessa pistää Meri-Rastilan länsirannan metsät poikki ja pinoon ja rakentaa tilalle kerrostaloja. Arkkitehtiryhmä yhdessä alueen asukkaiden kanssa oli tehnyt vaihtoehtoisen kaavan, joka toteutuessaan olisi paitsi säilyttänyt metsän, mahdollistanut myös kerrostalojen rakentamisen. Kunnallispoliitikot kuitenkin päättivät antaa piu-paut alueen asukkaiden mielipiteille. Päätös todella kummastuttaa minua, varsinkin siinä valossa, mitä europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok.) hiljattain kertoi keskustellessani hänen kanssaan lähiluonnon merkityksestä.

– Luonnon monimuotoisuus katoaa, ja samaan aikaan me tarvitsemme yhä enemmän kapasiteettia hiilidioksidin sitomiseen.

Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen tutustui Suomen luonnonsuojeluliiton standiin vapaaehtoistoiminnan Menu-messuilla. Kuva: Taina Tervo.

Pietikäinen korosti sitä tosiseikkaa, että väestömme ikääntyessä ja kaupungistuessa ekosysteemipalveluista, kuten melun torjunnasta ja lämpötilan säätelystä, tulee entistä arvokkaampia ja tärkeämpiä. Tästä kaikesta seurauksena on se, että me tarvitsemme kaiken mahdollisen viherkapasiteetin, mikä rakennetussa ympäristössämme on tarjolla.

– Tämä oivallus on Euroopan Unionin vihreän infrastruktuurin takana, sanoo Pietikäinen.

Vihreän infrastruktuurin esitteessä sanotaan: ”Vihreään infrastruktuuriin panostaminen on taloudellisesti järkevää: on kannattavampaa ylläpitää luonnon omaa toimintakykyä esimerkiksi ilmastonmuutoksen haitallisten vaikutusten lievittämiseksi kuin korvata  menetetyt palvelut kalliilla keinotekoisilla ja teknisillä ratkaisuilla.”

Meri-Rastilan kaatouhan alla oleva komea metsä aiheutti kiivasta keskustelua Helsingin kaupungin valtuuston taannoisessa kokouksessa. Kuva: Jarmo Nieminen

Kolmannes-kolmannes-ajattelu

Mikä on minimimäärä luontoa rakennetussa ympäristössä? Pietikäisen mukaan tähän on olemassa hyvin yksinkertainen laskukaava: kaikkea kolmannes. Alkuperäisluontoa pitäisi olla kolmannes omasta tontista, kolmannes kaupunginosasta, kolmannes kaupungista, kolmannes maakunnasta, Suomesta ja Euroopasta. Tällöin luodaan ekosysteemipalveluita ja ekologisia käytäviä, joilla ylläpidetään riittävä määrä luonnon monimuotoisuutta. Näin lajien välillä ja niiden sisällä kirjo säilyy riittävällä tasolla.

– Minulla on omalla tontillani tietyt reunat jätetty luonnontilaan, jolloin ne lajit, jotka siellä luontaisesti elävät, saavat siellä menestyä, kertoo Pietikäinen.

Pietikäinen tähdentää, että lähiluonnon säilyttämisestä hyötyvät kaikki. Niissä asustuskeskuksissa, joissa viheralueita on säilytetty, ovat asunnot paljon halutumpia ja niiden rahallinen arvo myös korkeampi. Lisäksi väestön ikääntyessä liikkuminen rajoittuu, jolloin matka lähimpään puistoon pitää olla lyhyt.

– Liikkumisen ja elämänlaadun kannalta lähellä olevan taskupuiston tai viheralueen merkitys on aivan keskeinen. Sen sijaan, että me hävittäisimme lähiluontoa, meidän pitäisi ennemminkin tehdä lähiluontovallankumous ja palauttaa luontoa takaisin tonteille, taloihin viherkattoina ja -seininä, katujen varsille, bussipysäkeille ja koko meidän ympäristöön, ohjeistaa Pietikäinen.

Sirpa Pietikäinen rohkaisee kaikkia puolustamaan omaa asuinympäristöään. Hän kehottaa ottamaan asioista selvää ja sen jälkeen lähestymään poliittisia päättäjiä ja kertomaan, miten tärkeitä oman asuinympäristösi viheralueet ovat. Hän kehottaa myös lähtemään jonkin sellaisen yhdistyksen tai järjestön toiminaan mukaan, jonka arvot jakaa.

– Yhdessä tekeminen kannattaa ja yhdessä ihmiset saavat enemmän aikaan. Ja muista, että on kyse sinun julkisesta olohuoneestasi. Sinulla on oikeus päättää millaisia ne ovat.

Taina Tervo

Lisätietoa:

Euroopan komission Vihreän infrastruktuurin strategia

Kaikkien metsä

Kolmen Itä-Helsingin metsäalueen kohtalosta päätetään lähiaikoina. Rakennetaanko Meri-Rastila, Kivinokka ja Vartiosaari vaiko ei, tulee vaikuttamaan monen asukkaan elämään.

Kaupunkimetsät ovat paitsi luontoarvoiltaan myös asukkaiden näkökulmasta tärkeitä. Ne tuottavat virkistystä, esteettisiä elämyksiä ja auttavat palautumaan arkipäivän stressistä. Kaupunkilaisten luontosuhteen ylläpitäjinä ne ovat ensiarvoisen tärkeitä.

Lähimetsien opetukselliset hyödyt on myös tunnistettu, esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliiton Koulumetsä-hankkeessa. Esimerkiksi Meri-Rastilan koulun oppilaille nyt rakennusuhan alla oleva metsä on tärkeä opetus- ja virkistyskohde.

Kaupunkilaiselle nimenomaan helppo pääsy metsään on tärkeää. Lähellä sijaitsevia virkistysalueita käytetään useammin ja vaivattomammin (esim. Neuvonen, 2007). Metsiä käyttävät vaihtelevasti lähes kaikki väestöryhmät. Niihin pääsy on avointa, eikä niissä virkistyminen maksa mitään. Eriarvoisuuskysymykset liittyvät lähinnä metsien kokoon, laatuun ja siihen, kuinka pitkä matka lähimmälle virkistysalueelle on tehtävä. Kävelyetäisyys on helppo mittari tässä asiassa.

Etenkin lasten kannalta kodin lähellä sijaisevat metsät ovat tärkeitä. Esimerksi kouluikäisen lapsen liikkumisreviirin on todettu ulottuvan 300 metrin säteelle kodista (Wiik, 2005). Lapsen kannalta hyvä ympäristö voikin olla hyvin erilainen kuin aikuisen määrittelmä viihtyisä ympäristö. Lapsi saattaa esimerkiksi nähdä kulkureitille osuvan maapuurungon jännittävänä ja toiminnallisena haasteena, kun taas aikuinen voi pitää sitä kulun esteenä. Tosin viimeaikaiset tutkimukset ovat antaneet viitettä siitä, että myös aikuiset metsien käyttäjät hyväksyvät luonnon monimuotoisuutta tukevat tekijät, kuten lahopuun, kaupunkimetsissä ja jopa pitävät niitä esteettisesti miellyttävinä (esim. Kilpinen, 2013).

Kaupunkimetsissä on usein merkittäviä luontoarvoja. Kuva Kaisa Hauru

Metsien merkitys asukkaille virkistyskäytön kannalta ei ole näyttänyt vähentyvän kaupungistumisen edetessä. Päinvastoin, luontoalueiden käyttö näyttäisi olevan kasvussa.

Mikäli tiivistyvä kaupunkirakenne vähentää luontoalueiden määrää asutuksen lähellä, viheralueiden käyttöpaine kasvaa. Tämä siksi, että suurempi määrä asukkaita käyttää näitä pieneneviä virkistysalueita, kuten metsiä, ulkoiluun ja muuhun virkistykseen. Tämä tarkoittaa tallauksen ja muun ihmislähtöisen paineen lisääntymistä metsissä, mikä vaikuttaa metsien uudistumiskykyyn ja ekologiaan, mutta mahdollisesti myös virkistyskokemukseen.

Kaisa Hauru
Helsyn hallituksen jäsen

kaisa.hauru (at) helsinki.fi

Viitteet:

Kilpinen, Saara (2013). Lahojen ja lahoavien maapuiden estetiikka ja hyväksyntä Helsingin kaupunkimetsissä. Biotieteiden laitos, HY.

Wiik, Maarit (2005). Asukasryhmät ja elinympäristö. Selvitys väestöryhmistä ja asukastarpeista. Suomen ympäristö 773.