Pian lintuja saa tarkkailla Haliaksella luvatta

Helsyn järjestämällä Hangon linturetkellä (19.10.) pääroolia näyttelivät kujeilevat ja pelottomat pyrstötiaiset, joita pyrähteli parvina pensaasta toiseen niin Hangon lintuasemalla, Uddskatanilla kuin Karjaan Lepinjärvelläkin. Lintuoppaidemme Risto Nevanlinnan ja Petro Pynnösen johdolla tavoitimme luuppeihimme myös sellaisia lintulajeja, joita kaikki meistä retkeläisistä eivät olisi huomanneet ilman oppaitamme ja kokeneita lintuharrastajia. Ensi kesänä siivekkäiden ja herkän luonnon ihailu Uddskatanilla voi olla entistä helpompaa luparumban jäädessä historiaan.

Pelottomat pyrstötiaiset pyrähtelivät parvina ympärillämme
pensaikosta ja puusta toiseen. Kuva Otso Häärä.

Lauantaiaamu oli säältään ranskalaisittain ilmaistuna comme ci, comme ça: ei oikein tiennyt vielä aamuhämärässä, tuleeko päivän aikana sadetta ja jos tulee, missä muodossa, vai näyttääkö aurinko meille syksyn jo hieman haalistamat poskensa.

Parisenkymmentä innokasta, mutta vielä hieman aamukankeaa luonto- ja lintufania kapusi bussiin Rautatientorilta, josta lähdimme klo 7.30 suuntana Hangon lintuaseman maisemat Uddskatanilla. Matkalla näimme bussin oikeanpuoleisista ikkunoista komean laskevan kuunmollukan, jonka kanssa hippasleikkiä kävi nouseva syysaurinko vastakkaisella puolella.

Yli 300 lintulajin Halias

Hyödynsin bussimatkan tarjoaman luppoajan etsimällä lisätietoja retkipäivämme pääkohteesta, Hangon lintuasemasta, jonne olin menossa vierailemaan ensimmäistä kertaa. Hangon lintuasema (Halias) ”vallattiin” Tringan (Helsingin seudun lintutieteellinen yhdistys r.y.) toimesta vuonna 1979. Se on Suomen eteläisin lintuasema ja sijaitsee Metsähallituksen omistamalla Uddskatanin luonnonsuojelualueella Hankoniemen ulkosaaristovyöhykkeeseen työntyvässä lounaiskärjessä.

Haliaksella tehdään tutkimusta suorittamalla vakioitua muutonseurantaa sekä rengastusta. Siihen ja tavanomaisempaan lintujen tarkkailuun alue on mitä mainioin, sillä siellä on havaittu yli 300 lintulajia ja sen kautta muuttaa ja sinne vaeltaa vuosittain kymmeniä tuhansia lintuja. Asemalla tavataan myös harvinaisuuksia, tänä vuonna esimerkiksi lumihanhi, lyhytvarvaskiuru ja mustapäätasku.

Tuulisesta säästä huolimatta liikkeellä oli viher- ja järripeippoja, peippoja, tilhiä, tiaisia, pähkinähakkeja ja yllätyksenä myös pähkinänakkeleita. Kuva Otso Häärä.

Pyrstötiaisia ja pähkinänakkeleita

Saavuimme Hangon lintuaseman maisemiin pari kolme tuntia lähdön jälkeen. Hoidimme vapaasataman portilla lupa-asiat kuntoon ja kapusimme alas bussista. Uddskatanin niemen kärkeen lähti polku, jonka varrella olevat maastot vaihtelivat lehtometsistä hiekkaisiin ja känkkärämäntyjen ja katajien koristamiin kallioihin. Harrastettuamme kiipeilyä ja tarpomista tovin olimme tulleet Suomen lounaisimpaan kärkeen.

– Tuossa vieressä on myös Suomen eteläisin kärki, sanoi Risto Nevanlinna osoittaen vasemmalla puolellamme olevaa niemen kärkeä.

Yhtäkkiä ympärillämme alkoi käydä melkoinen sutina ja pulpatus, kun pieni pyrstötiaisparvi suihki ympärillämme lennellen pensaasta toiseen. Pian läheisiin mäntyihin lensi myös pähkinänakkeli ja kohta toinenkin. Ne lentelivät päidemme sivuitse vuorotellen tiaisten kanssa niin läheltä, että nauraen jouduimme jopa väistelemään niitä.

Lintuaseman alueella näimme eri tiaislajien ja pähkinänakkeleiden lisäksi pähkinähakkeja sekä merellä luodon yllä kaartelevia merikotkia ja varpushaukkoja.

Risto Nevanlinna ja retkeläiset katsovat meren yllä leijuvaa merikotkaa, joita nähtiinkin retken aikana useita. Kuva Taina Tervo.

Lintuasemalle kulun luvanvaraisuus muuttunee ensi kesänä

Halias on sijaintinsa vuoksi erinomainen paikka lintujen tarkkailuun nimenomaan syyskaudella.

– Siellä näkee syksyin paljon tiaisia, varpushaukkoja ja muita vaelluksella olevia lintuja. Tänä syksynä on ollut muun muassa paljon närhiä liikkeellä ja sopivana aikana siellä näkee runsaasti myös pähkinähakkeja. Tämän lisäksi Haliaksella on merellistä linnustoa, eli kaikenlaisia vesilintuja on mahdollista nähdä, kertoi Nevanlinna.

Nevanlinna kertoo Hangon lintuasemalle kulkuun olevan tulossa lähitulevaisuudessa muutoksia. Tästä osoituksena oli Vapaasataman alueella oleva korkea aita.

– Toteutumisajankohta on vielä hieman avoinna, koska Metsähallituksen täytyy rakentaa sinne kunnon pitkospuut ja reitittää alue siten, että kulkijat pysyvät merkityillä poluilla. Mahdollisesti ensi kesänä kulku pohjoisreittiä Tulliniemen kärkeen on mahdollista ilman lupaa. Kävelemällä runsaat kolme kilometriä pääsee aseman alueelle lintuja katselemaan.

Muutoksessa on Nevanlinnan mielestä sekä hyviä että huonoja puolia.

– Se tulee muuttamaan aseman toimintaa paljon. Hyvä asia on, että se mahdollistaa kaikille avoimen pääsyn nauttimaan paikan luonnosta. Riskinä tietenkin on, että jos merkityiltä poluilta poiketaan, se voi vahingoittaa alueen herkkää luontoa. Siellä esiintyy harvinaisia kasveja. Toivottavasti ihmiset ymmärtävät tämän. Hankolaisille tämä on hieno muutos, sillä he ovat odottaneet jo vuosikymmeniä niemen aukeamista.

Sääolosuhteiden vuoksi emme päässeet todistamaan lintujen rengastamista, joten lintuverkot saivat rauhassa viettää vapaapäivää tuulessa lepatellen. Kuva Taina Tervo.

Päivän kruunasivat satapäiset joutsen- ja kanadanhanhiparvet

Haliakselta suuntasimme Hangon Täktomin pienkoneiden lentokentän kautta Karjaan Lepinjärvelle. Lentokentällä näimme korppeja, isolepinkäisen ja merikotkia. Lepinjärvi olikin linnustoltaan retkemme runsaslukuisin kohde. Järvi oli täynnä joutsenia ja kanadanhanhia sekä sorsalintuja, nokikanoja ja muita vesilintuja.

Lepinjärvi on kaunis pieni järvi, jonne pääsee kätevästi kävellen läheiseltä huoltoasemalta. Matkan varrelta löytyy muun muassa peltoja ja lehtometsiä. Kävelyämme säestivät pyrstötiaiset sekä harmaapäätikka, jonka tunnistaminen jäi kuulohavainnon varaan.

Oppaidemme mukaan Lepinjärvi on syksyisin hyvä paikka vesilintujen tarkkailuun, jotka kokoontuvat sinne ennen muutolle lähtöään. Järvellä näimme sekä kyhmy- että laulujoutsenia useita satoja. Lisäksi siellä oli alleja, runsas parikymmentä uiveloa ja kymmenkunta lapasotkaa. Minä näin ensimmäistä kertaa myös mustalinnun ja piekanan. Järveä reunustavan metsän yllä leijailivat myös merikotka, hiiri- ja kanahaukka.

Retkipäivä oli sekä lintusaldoltaan että säältään mainio, vaikka välillä saimme pieniä raekuuroja niskaamme, ja aurinkokin vilkutteli meille harmaiden pilvien takaa. Tringan lintuoppaiden lisäksi mukana oli muitakin erinomaisia lintutuntijoita, joilta me kokemattomammat lintuharrastajat saimme hyvää tunnistusoppia. Todennäköisesti löytämäni mustalintukin olisi jäänyt tunnistamatta ilman konkareiden apua.

Taina Tervo

Lintuaseman esittely
Tringa

Merikotkia odotellessa

Kansainvälinen yhteishavaintotapahtuma 5.–6.10.2013 sai lintuharrastajat liikkeelle. Sunnuntaina puolenpäivän aikaan oli Vuosaaren täyttömäelle saapunut parisenkymmentä lintumiestä ja -naista kiikareineen ja kaukoputkineen. Ennen saapumistani oli mäen yli lentänyt muun muassa satojen sepelkyyhkyjen parvi. Retkelläni näin hiirihaukkoja, kanahaukan, punatulkkuja, keltasirkkuja, käpytikan ja tikleljä.

Kuva Taina Tervo

Sää oli puolipilvinen suunnatessani kohti Vuosaaren täyttömäkeä. Lähestyessäni ensimmäistä havainnointiryhmää katselin mäeltä avautuvia upeita maisemia, joita syksy oli alkanut jo värittää. Viehkeän kontrastin syksylle antoivat kukkivat pihasauniot, puna-apilat, pietaryrtit ja asterit. Kukkakärpäset pörräsivät sauniosta toiseen jääden välillä surraamaan ilmaan paikoilleen kuin laskupaikkaa odottavat helikopterit.

Kukkakärpänen nautiskeli myöhäissyksyn auringon säteistä pihasaunion kukassa. Kuva Taina Tervo.

Vuosaaren täyttömäellä kasvit eivät kukkimisensa perusteella näyttäneet ymmärtävän, että on jo lokakuu. Kuva Taina Tervo.

Havainnointiryhmästä löysin lintuharrastaja Jaakko Asplundin, jolta tiedustelin mitä he olivat jo nähneet ja minne kannattaisi tähän aikaan vuodesta suunnistaa lintuja katsomaan.

– Oikeastaan lintujen syyshavainnointiin käyvät samat tarkkailupaikat kuin muulloinkin. Helsingissä näitä ovat mm. Viikki, Lauttasaaren Myllykallio, Suomenlinna, Malminkartanon täyttömäki sekä tämä Vuosaaren täyttömäki. Espoossa esimerkiksi Laajalahti, Suomenoja, Soukan kasavuori ja Matalajärvi ovat hyviä havainnointipaikkoja.

Jaakko Asplund katsoo kaukoputkellaan, josko niitä kotkia alkaisi jo näkyä. Kuva Taina Tervo.

Juuri, kun Asplund alkoi kertoa siihen astisista lintuhavainnoistaan, lensi päämme yläpuolella kanahaukka jota noin seitsemän linnun varisparvi ajoi takaa. Välillä linnut suhahtelivat päidemme yläpuolella niin matalalla, että pystyin erottamaan haukan vatsapuolen värityksen selvästi. Välillä linnut kohosivat korkeammalle takaa-ajon jatkuessa kiihkeänä. Lopulta kanahukka ja varikset katosivat näköpiiristä. Näytelmä oli ohi, ja Asplund alkoi kertoa sen aamupäivän havainnointisaldosta.

– Olemme tähän mennessä nähneet  500 sepelkyyhkyä, 16 varpushaukkaa ja yhden sinisuohaukan.

Kiittäessäni Asplundia tiedoista joku lintuharrastajista huudahti, että taivaalla juuri siinä yläpuolellamme lentelee kolme hiirihaukkaa. Nostin kiikarin kohti taivasta ja ihastelin noita uljaita liitäjiä.

Haukkoja ihaillessamme harrastajat kertoilivat, että aivan näinä aikoina on melko todennäköistä nähdä muuttavia merikotkia. Koska ne ovat päivämuuttajia, paras aika niiden havainnointiin on klo 11–15. Päätin suunnata Vuosaaren täyttömäelle seuraavinakin päivinä.

Jätin havainnoijat okulaariensa äärelle ja lähdin jatkamaan matkaani kohti Vuosaaren täyttömäen korkeinta huippua. Välillä pysähtelin tarkkailemaan tiklien pyrähtelyä ja keltasirkkujen hypähtelyä polulla. Käpytikka tutki kelottuneen kuusen runkoa ilmeisesti toukka mielessään. Istahdin hetkeksi kivelle ja nautin hyvästä säästä ja mäeltä avautuvista näkymistä: peltoaukeasta, metsistä, merestä ja satamasta. Ihmettelin, kuinka ne kaikki loppujen lopuksi sulautuivat melko hyvin yhteiseen maisemaan, vai olinko vain niin tottunut valtavan satamakompleksin olemassaoloon?

Täyttömäen huipulta avautuu komea maisema, joka aurinkoisella säällä näyttää parhaat puolensa hienoine väreineen. Kuva Taina Tervo.

Taina Tervo