Helsy

Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen blogi


1 kommentti

Uudisraivauskaavan sijaan Helsinkiin tarvittaisiin suunnanmuutoskaava

Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto julkaisi yleiskaavaluonnoksensa 20.11.2014. Vaikka kaavaprosessin aikana on puhuttu tiivistämisestä, luonnos viittaa pikemminkin kaupunkirakenteen levittämiseen.

Kyseessä näyttäisi olevan varsinainen uudisraivauskaava, sillä toteutuessaan se tuhoaisi 300 hehtaaria metsää Helsingistä.

Suunnanmuutos vanhanaikaisesta uudisraivauksesta aitoon tiivistämiseen olisi mahdollinen, sillä Helsingin jo rakennettuja alueita pystyisi tiivistämään. Tätä on havainnollistettu esimerkiksi Urban Helsinki -ryhmän tuottamalla Pro Helsinki 2.0 -vaihtoehtokaavalla.

Maailmalla jo rakennettujen alueiden täydentäminen on kaupunkisuunnittelun trendi. Esimerkiksi Tukholmassa 40 prosenttia 2000-luvulla tapahtuneesta väestönkasvusta on sijoittunut enintään kahdeksan kilometrin etäisyydelle keskustasta, kun Helsingissä vastaava luku on vain 15 prosenttia. Vancouverissa taas kasvun lähtökohdaksi otettiin ”growing up rather than growing out” ja kaupunki tiivistyi erityisesti keskustassa, sillä suunnittelun periaatteena oli, että viheralueisiin ei kosketa. Lue lisää…


Jätä kommentti

Mihin Helsingissä voisi rakentaa?

Luontojärjestöt ovat kartoittaneet Helsingin arvometsiä sekä laajoja luonto- ja virkistysalueita ja tehneet esityksen niiden turvaamisesta Helsingin uudessa yleiskaavassa.

Metsien ja luonnonrantojen säilyttäminen on mahdollista, vaikka kaupunki kasvaisikin. Toisin kuin usein väitetään, luontoaktiivit eivät vastusta asuntoja – tai ”koteja” niin kuin mielikuvilla leikittelevät virkamiehet tai media niitä tunteellisesti kutsuvat – vaan kaupunkirakenteen levittämistä luontoalueille.

Yksityiskohta Helsingin arvometsät -esitykseen liittyvästä kartasta. http://helsinginmetsat.fi/helsingin-arvometsat

Jos Helsingin kaupunkisuunnittelun lähtökohdaksi otettaisiin niin asukkaiden kuin luonnonkin kannalta hyvä kaupunki, ei metsä- tai ranta-alueita enää uhrattaisi rakentamiselle, vaan asunnoille pyrittäisiin löytämään tilaa jo rakennetuilta alueilta.

On monia mahdollisuuksia kaavoittaa asuntoja – tai ”koteja” – kaupungin kasvavalle väestölle koskematta luontoalueisiin.  Tässä on muutamia ideoita:

1. Kaupungin tulisi tiivistyä jo rakennetuilta alueilta erityisesti Kehä I:n sisältä

Tutkimuksen mukaan Helsinki on esimerkiksi Tukholmaan verrattuna levittäytynyt laajemmalle alueelle kuin asukasmäärä edellyttäisi. Täydennysrakentamismahdollisuuksia tulisikin etsiä jo rakennetuilta alueilta ja Kehä I:n sisäpuolelta, myös siellä säilynyttä luontoa kunnioittaen.

Tukholmassa 40 prosenttia 2000-luvulla tapahtuneesta väestönkasvusta on sijoittunut enintään kahdeksan kilometrin etäisyydelle keskustasta, kun Helsingissä vastaava luku on vain 15 prosenttia. Helsingissä asuinrakentamista tulisikin sijoittaa kantakaupunkiin ja sen välittömään läheisyyteen. Helsingin uuden yleiskaavan innoittamissa vaihtoehtokaavoissa rakentaminen on pyritty sijoittamaan Kehä I:n sisäpuolelle.

2. Peruskorjausikään tulevissa lähiöissä on potentiaalia tonttien tehokkaampaan käyttöön

Peruskorjausikään tulevissa lähiöissä on runsaasti täydennysrakennuspotentiaalia. Taloyhtiöille tulisi tarjota mahdollisuus rahoittaa esimerkiksi putkiremontti lisärakennusoikeutta myymällä.

Joskus peruskorjauksen sijaan voi olla järkevämpää purkaa 40 – 50 -vuotias lähiötalo ja rakentaa samalle tontille uudestaan tehokkaammin. Tämä olisi myös taloudellisesti kannattavaa niin asukkaille kuin kaupungillekin. Kaupungin kannalta säästöjä syntyisi mm. valmiina olevasta infrastruktuurista. Asukkaille purkaminen olisi houkuttelevaa, koska se tarjoaisi harvinaisen mahdollisuuden asumiseen täysin uudessa asunnossa tutulla paikalla.

Mellunmäkeen on mahdollisesti tulossa purkavan tiivistämisrakentamisen pilottikohde. ”Jos kortteleita tiivistetään, iso osa asuntopulasta ratkeaa,” totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Risto Rautava Helsingin Sanomien aihetta käsitelleessä uutisessa 11.7.2014.

3. Yksityisautoilun väheneminen vapauttaa runsaasti kaupunkitilaa

Helsingin kaupungin pyrkimys vähentää yksityisautoilua on saanut Suomessa vain vähän julkisuutta. Brittiläisessä The Guardianissa Helsingin mm. Kutsuplus-järjestelmään perustava liikennesuunnittelu on kuitenkin huomioitu. Lehti uutisoi 10.7.2014, että vuonna 2025 – siis noin kymmenen vuoden kuluttua – Helsingin liikennejärjestelmä olisi niin hyvin toimiva, ettei auton omistaminen enää kannattaisi.

Kun yksityisautoilu tulee tarpeettomaksi ja siitä vähitellen luovutaan, vapautuu runsaasti kaupunkitilaa uuteen käyttöön. Tämä mahdollistaa asuinrakentamisen esimerkiksi osaan nykyisistä paikoitusalueista ja liikenneväylistä.

Yksityisautoilun väheneminen mahdollistaa myös sisääntuloväylien bulevardisoinnin asuinkaduiksi. Bulevardisoinnin osalta on kuitenkin oltava tarkkana, ettei kaupunkirakennetta levitetä sen varjolla sisääntuloväylien tuntumassa sijaitseville luontoalueille.

4. Toimitilojen muuttaminen asunnoiksi

Verkkopalvelut ovat tehneet monet liiketilat tarpeettomiksi ja hyviltä alueilta on vapautumassa toimitiloja muutettavaksi asunnoiksi tai purettavaksi asuinrakentamisen tieltä. Esimerkkejä tällaisesta on jo: Alppilassa Kotkankadulla sijaitsevaa toimistotaloa ja Itäkeskuksen toimistohotellina toiminutta Maamerkkiä ollaan muuttamassa asunnoiksi.

Asioinnin siirtyminen verkkoon on hiljentänyt ostoskeskuksia, jonka vuoksi kauppojen tilalle voisi osittain tai kokonaan tulla asuntoja. Helsingissä on myös tehottomasti rakennettuja yritysalueita (mm. Roihupelto), joihin sopisi asuinrakentamista. Kokemusta asuntojen rakentamisesta yritysalueelle on kertynyt ainakin Pitäjänmäeltä, jossa Valimon alueella ei vielä 90-luvun alussa ollut juuri lainkaan asukkaita.

Kiinnostavia kohteita on mahdollista löytää ihan kaupungin ytimestäkin. Esimerkiksi Hakaniemen Sokoksen rakennuksen muuttaminen asuintaloksi olisi todennäköisesti järkevämpää kuin pyrkimys löytää siihen uutta liiketoimintaa.

Hanna-Leena Ylinen


1 kommentti

Helsy muistuttaa Meri-Rastilan luontoarvoista

Kun Helsingin kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 11.12.2013 hyväksyä kiistakaavaksikin kutsutun osayleiskaavan Meri-Rastilan länsirannan metsäalueelle, oli selvää, että päätöksestä tulisi valituksia.

Valitusaika päättyi maanantaina 20.1.2014 klo 16.15 ja määräaikaan mennessä Helsingin hallinto-oikeuteen oli toimitettu muutamia valituksia. Yksi muutoksenhakijoista oli Helsingin luonnonsuojeluyhdistys, joka kirjelmässään katsoi, ettei kaava pohjaudu riittäviin selvityksiin ja vaikutusarviointeihin ja että se on ristiriidassa niin voimassa olevan maakuntakaavan, yleiskaavan sisältövaatimusten kuin valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteidenkin kanssa.

Meri-Rastilan osayleiskaavassa rakentamista on kohdistettu voimassa olevassa maakuntakaavassa virkistysalueeksi osoitetulle alueelle. Kaavan toteuttaminen muuttaisi ympäristöä rakennettavaa aluetta laajemmin. Se pirstoisi metsäaluetta ja haittaisi virkistyskäyttöä enemmän kuin kaava-aineistosta voisi päätellä.

Meri-Rastilan osayleiskaava sivuuttaa yleiskaavan sisältövaatimusten edellyttämät mahdollisuudet turvalliseen, terveelliseen ja eri väestöryhmien kannalta tasapainoiseen elinympäristöön sekä vaatimuksen rakennetun ympäristön, maiseman ja luonnonarvojen vaalimisesta.

Metsäalueella on tärkeä merkitys asukkaiden hyvinvoinnille. Metsä yhdistää eri-ikäisiä asukkaita. Se on alueen päiväkotien ja koulujen ahkerassa käytössä, mutta siellä ulkoilevat myös niin kiireiset nuoret aikuiset kuin jo verkkaisempaa menoa kaipaavat vanhukset.

Kaavan toteutuminen heikentäisi Helsingin oloissa mittavan metsäalueen huomattavia luontoarvoja. Luontoalueen pienentäminen ja pirstominen olisi paitsi yleiskaavan sisältövaatimusten myös valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden vastaista.

Valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin kuuluvan erityistavoitteen mukaan alueidenkäytön suunnittelussa tulisi ottaa huomioon ekologisesti tai virkistyskäytön kannalta merkittävät ja yhtenäiset luonnonalueet. Toisen erityistavoitteen perusteella maakuntakaavoituksella ja yleiskaavoituksella tulisi luoda edellytykset seudullisten virkistysalueiden muodostamiselle erityisesti Etelä-Suomessa ja suurilla kaupunkiseuduilla.

Valituksessaan Helsingin luonnonsuojeluyhdistys kiinnitti huomiota siihen, ettei Meri-Rastilan osayleiskaavoitusta varten tehty luontoselvitys ollut tarpeeksi kattava eivätkä Helsingin kaupungin luontotietojärjestelmässä olleet tiedot riittäviä kaavan luontovaikutusten arvioimiseksi.

Tietoa alueen huomattavista luontoarvoista on kertynyt erityisesti kaavaprosessin loppuvaiheessa, jolloin ainoa keino luontoarvojen huomioimiseksi olisi ollut kaavaillusta rakentamisesta luopuminen. Myös tiedon saatavuudessa on ollut ongelmia. Vuonna 2011 tehtyjen METSO-selvitysten tulokset julkaistiin kaikille avoimessa luontotietojärjestelmässä vasta keväällä 2013.

Meri-Rastilan osayleiskaavan puutteista on muistutettu niin kaavoittajaa kuin päättäjiäkin kaavaprosessin alusta lähtien ja rantametsään rakentamiselle on esitetty vaihtoehtoja. On harmillista, ettei järjestöjen ja asukkaiden tarjoamiin mahdollisuuksiin muuttaa suunnittelua luonnon kannalta paremmaksi, ole tartuttu.

Hanna-Leena Ylinen
Helsyn hallituksen jäsen

Tähänkin kerrostalo? Kuva kirjoittajan arkistosta.

Tähänkin kerrostalo? Kuva kirjoittajan arkistosta.


1 kommentti

Lähiluonnon kohtalon hetket

Helsingin tärkeimpien ja arvokkaimpien luontokohteiden mahdollinen rakentaminen on ollut yksi kaupungin kuumimpia puheenaiheita. Rakentamista vastustavat eivät ymmärrä, mikä hinku ja oikeus kaupungin päättäjillä on viedä asukkailta näiden virkistyskohteet? Luulisi rakentamiseen sopivia maa-alueita löytyvän muualtakin.

Pääkaupunkiseudulta löytyy myös maalaisromantiikkaa. Helsingissä sitä tarjoavat muun muassa Viikki ja Uutela ja Vantaalla Västerkullan kartanon viljapellot Länsimäessä. Keväisin siellä voi ihastella kiurujen ja töyhtöhyyppien laulua ja kosiolentonäytöksiä.

Omituiseksi virkistysalueiden rakentamishimon tekee muun muassa se, että nämä kohteet ovat myös päättäjien ”takapihoja”. Onko välitön taloudellinen etu niin tärkeä aina ja kaikessa, että lähiluonnon merkitys kaupunkilaisille voidaan jättää tyystin huomiotta?

Asuinalueeni välittömässä läheisyydessä oleva luonto on minulle henkireikä ja harrastus. Kun avaan pienkerrostalon takaoven ja otan noin 10 askelta, olen metsässä ja kallioilla. Kun avaan etuoven, metsä on yhtä lähellä. Kilometrin etäisyydellä ovat Västerkullan kartanon peltoaukeat ja niitä halkovat lenkkipolut sekä Mustavuoren komeat maisemat. En voisi kuvitella asuinseutuani ilman näitä maisemia ja niiden tarjoamaa monipuolista luontoa.

Kaupunkien lähiluonto tarjoaa kauneutta silmille ja lepoa hermoille. Helsingin alueelta löytyy runsaasti erilaista maastoa ja maisemaa lehtometsistä kallioisiin saariin ja vanhoihin metsiin. Oma lähiluontoni Vantaan Länsimäessä tarjoaa upeita metsiä, puroja ja kosteikkoja.

Meri-Rastilan luonto hävisi kerrostaloille

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti 11.12.2013 pitämässään kokouksessa pistää Meri-Rastilan länsirannan metsät poikki ja pinoon ja rakentaa tilalle kerrostaloja. Arkkitehtiryhmä yhdessä alueen asukkaiden kanssa oli tehnyt vaihtoehtoisen kaavan, joka toteutuessaan olisi paitsi säilyttänyt metsän, mahdollistanut myös kerrostalojen rakentamisen. Kunnallispoliitikot kuitenkin päättivät antaa piu-paut alueen asukkaiden mielipiteille. Päätös todella kummastuttaa minua, varsinkin siinä valossa, mitä europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok.) hiljattain kertoi keskustellessani hänen kanssaan lähiluonnon merkityksestä.

– Luonnon monimuotoisuus katoaa, ja samaan aikaan me tarvitsemme yhä enemmän kapasiteettia hiilidioksidin sitomiseen.

Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen tutustui Suomen luonnonsuojeluliiton standiin vapaaehtoistoiminnan Menu-messuilla. Kuva: Taina Tervo.

Pietikäinen korosti sitä tosiseikkaa, että väestömme ikääntyessä ja kaupungistuessa ekosysteemipalveluista, kuten melun torjunnasta ja lämpötilan säätelystä, tulee entistä arvokkaampia ja tärkeämpiä. Tästä kaikesta seurauksena on se, että me tarvitsemme kaiken mahdollisen viherkapasiteetin, mikä rakennetussa ympäristössämme on tarjolla.

– Tämä oivallus on Euroopan Unionin vihreän infrastruktuurin takana, sanoo Pietikäinen.

Vihreän infrastruktuurin esitteessä sanotaan: ”Vihreään infrastruktuuriin panostaminen on taloudellisesti järkevää: on kannattavampaa ylläpitää luonnon omaa toimintakykyä esimerkiksi ilmastonmuutoksen haitallisten vaikutusten lievittämiseksi kuin korvata  menetetyt palvelut kalliilla keinotekoisilla ja teknisillä ratkaisuilla.”

Meri-Rastilan kaatouhan alla oleva komea metsä aiheutti kiivasta keskustelua Helsingin kaupungin valtuuston taannoisessa kokouksessa. Kuva: Jarmo Nieminen

Kolmannes-kolmannes-ajattelu

Mikä on minimimäärä luontoa rakennetussa ympäristössä? Pietikäisen mukaan tähän on olemassa hyvin yksinkertainen laskukaava: kaikkea kolmannes. Alkuperäisluontoa pitäisi olla kolmannes omasta tontista, kolmannes kaupunginosasta, kolmannes kaupungista, kolmannes maakunnasta, Suomesta ja Euroopasta. Tällöin luodaan ekosysteemipalveluita ja ekologisia käytäviä, joilla ylläpidetään riittävä määrä luonnon monimuotoisuutta. Näin lajien välillä ja niiden sisällä kirjo säilyy riittävällä tasolla.

– Minulla on omalla tontillani tietyt reunat jätetty luonnontilaan, jolloin ne lajit, jotka siellä luontaisesti elävät, saavat siellä menestyä, kertoo Pietikäinen.

Pietikäinen tähdentää, että lähiluonnon säilyttämisestä hyötyvät kaikki. Niissä asustuskeskuksissa, joissa viheralueita on säilytetty, ovat asunnot paljon halutumpia ja niiden rahallinen arvo myös korkeampi. Lisäksi väestön ikääntyessä liikkuminen rajoittuu, jolloin matka lähimpään puistoon pitää olla lyhyt.

– Liikkumisen ja elämänlaadun kannalta lähellä olevan taskupuiston tai viheralueen merkitys on aivan keskeinen. Sen sijaan, että me hävittäisimme lähiluontoa, meidän pitäisi ennemminkin tehdä lähiluontovallankumous ja palauttaa luontoa takaisin tonteille, taloihin viherkattoina ja -seininä, katujen varsille, bussipysäkeille ja koko meidän ympäristöön, ohjeistaa Pietikäinen.

Sirpa Pietikäinen rohkaisee kaikkia puolustamaan omaa asuinympäristöään. Hän kehottaa ottamaan asioista selvää ja sen jälkeen lähestymään poliittisia päättäjiä ja kertomaan, miten tärkeitä oman asuinympäristösi viheralueet ovat. Hän kehottaa myös lähtemään jonkin sellaisen yhdistyksen tai järjestön toiminaan mukaan, jonka arvot jakaa.

– Yhdessä tekeminen kannattaa ja yhdessä ihmiset saavat enemmän aikaan. Ja muista, että on kyse sinun julkisesta olohuoneestasi. Sinulla on oikeus päättää millaisia ne ovat.

Taina Tervo

Lisätietoa:

Euroopan komission Vihreän infrastruktuurin strategia


1 kommentti

Kaikkien metsä

Kolmen Itä-Helsingin metsäalueen kohtalosta päätetään lähiaikoina. Rakennetaanko Meri-Rastila, Kivinokka ja Vartiosaari vaiko ei, tulee vaikuttamaan monen asukkaan elämään.

Kaupunkimetsät ovat paitsi luontoarvoiltaan myös asukkaiden näkökulmasta tärkeitä. Ne tuottavat virkistystä, esteettisiä elämyksiä ja auttavat palautumaan arkipäivän stressistä. Kaupunkilaisten luontosuhteen ylläpitäjinä ne ovat ensiarvoisen tärkeitä.

Lähimetsien opetukselliset hyödyt on myös tunnistettu, esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliiton Koulumetsä-hankkeessa. Esimerkiksi Meri-Rastilan koulun oppilaille nyt rakennusuhan alla oleva metsä on tärkeä opetus- ja virkistyskohde.

Kaupunkilaiselle nimenomaan helppo pääsy metsään on tärkeää. Lähellä sijaitsevia virkistysalueita käytetään useammin ja vaivattomammin (esim. Neuvonen, 2007). Metsiä käyttävät vaihtelevasti lähes kaikki väestöryhmät. Niihin pääsy on avointa, eikä niissä virkistyminen maksa mitään. Eriarvoisuuskysymykset liittyvät lähinnä metsien kokoon, laatuun ja siihen, kuinka pitkä matka lähimmälle virkistysalueelle on tehtävä. Kävelyetäisyys on helppo mittari tässä asiassa.

Etenkin lasten kannalta kodin lähellä sijaisevat metsät ovat tärkeitä. Esimerksi kouluikäisen lapsen liikkumisreviirin on todettu ulottuvan 300 metrin säteelle kodista (Wiik, 2005). Lapsen kannalta hyvä ympäristö voikin olla hyvin erilainen kuin aikuisen määrittelmä viihtyisä ympäristö. Lapsi saattaa esimerkiksi nähdä kulkureitille osuvan maapuurungon jännittävänä ja toiminnallisena haasteena, kun taas aikuinen voi pitää sitä kulun esteenä. Tosin viimeaikaiset tutkimukset ovat antaneet viitettä siitä, että myös aikuiset metsien käyttäjät hyväksyvät luonnon monimuotoisuutta tukevat tekijät, kuten lahopuun, kaupunkimetsissä ja jopa pitävät niitä esteettisesti miellyttävinä (esim. Kilpinen, 2013).

Kaupunkimetsissä on usein merkittäviä luontoarvoja. Kuva Kaisa Hauru

Metsien merkitys asukkaille virkistyskäytön kannalta ei ole näyttänyt vähentyvän kaupungistumisen edetessä. Päinvastoin, luontoalueiden käyttö näyttäisi olevan kasvussa.

Mikäli tiivistyvä kaupunkirakenne vähentää luontoalueiden määrää asutuksen lähellä, viheralueiden käyttöpaine kasvaa. Tämä siksi, että suurempi määrä asukkaita käyttää näitä pieneneviä virkistysalueita, kuten metsiä, ulkoiluun ja muuhun virkistykseen. Tämä tarkoittaa tallauksen ja muun ihmislähtöisen paineen lisääntymistä metsissä, mikä vaikuttaa metsien uudistumiskykyyn ja ekologiaan, mutta mahdollisesti myös virkistyskokemukseen.

Kaisa Hauru
Helsyn hallituksen jäsen

kaisa.hauru (at) helsinki.fi

Viitteet:

Kilpinen, Saara (2013). Lahojen ja lahoavien maapuiden estetiikka ja hyväksyntä Helsingin kaupunkimetsissä. Biotieteiden laitos, HY.

Wiik, Maarit (2005). Asukasryhmät ja elinympäristö. Selvitys väestöryhmistä ja asukastarpeista. Suomen ympäristö 773.


3 kommenttia

Vartiosaari on hieno luontokohde Helsingissä (HS:n mielipidekirjoitus 17.11.2013)

Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto esittää 82 hehtaarin kokoiseen Vartiosaareen rakennettavaksi asuntoja 5 000–7 000 asukkaalle (HS Kaupunki 14. 11.). Viraston tiedotteen mukaan ”saaren merkittävä kulttuuriympäristö ja tärkeimmät luontoarvot voidaan säilyttää rakentamisesta huolimatta”.

Vartiosaari on Helsingin luontoarvoiltaan arvokkaimpia saaria Santahaminan, Kuninkaansaaren ja Vallisaaren rinnalla. Vartiosaari on myös korvaamaton välietappi eläimille, kun ne siirtyvät mantereelta Vuosaaren kautta Helsingin saariston muodostamalle viherkehälle. Saaren maisema-arvoja, monimuotoista kasvi- ja eläinlajistoa, luontotyyppien monipuolisuutta sekä arvokasta kulttuuriympäristöä ei voi sovittaa yhteen massiivisen rakentamisen kanssa.

Näyttää siltä, että kaavoittaja haluaa saada asuinkäyttöön laajasti Helsingin loistokkaimpia vanhojen metsien alueita ennen yleiskaavan valmistumista vuonna 2015. Toimintaa ei voida pitää hyväksyttävänä. Kansalaisille on voitava tarjota nyt ja tulevaisuudessa terveysvaikutuksiltaan kiistatta positiivisia luontokokemuksia monimuotoisessa lähiluonnossa. Väkiluvultaan kasvava kaupunki tarvitsee enemmän viheralueita.

Ihmisten hyvinvointi on riippuvainen ympäristöstä. Monimuotoinen luonto tarjoaa aitoja asioita: kokemuksia, valoja, ääniä, vuodenaikoja, tuoksuja, eläimiä ja kukkia. Henkinen hyvinvointi koituu ihmisen ja yhteiskunnan hyväksi. Saadaan parempaa terveyttä, vähennetään sairaanhoitokuluja, saavutetaan parempi työpanos ja onnellisempi elämä. Pehmeillä arvoilla tuotetaan kovia hyötyjä.

Vartiosaaren luontoarvot tulee turvata ja alue kaavoittaa helsinkiläisille virkistysalueeksi, joka vuosikymmentenkin päästä tarjoaa asukkailleen ja matkailijoille ikimuistoisia elämyksiä merellisessä Helsingissä.

Jarmo Nieminen
kaupunginvaltuutettu (kok), Helsinki
puheenjohtaja, Helsingin
luonnonsuojeluyhdistys

Teksti on julkaistu alunperin Helsingin Sanomissa 17.11.2013


7 kommenttia

Helsingin metsien tulevaisuus ratkaistaan lähivuosina

Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen blogi tekee tutuksi Helsyn toimintaa ja ottaa esille niin jäseniä kuin muitakin pääkaupunkiseudun luonnonystäviä kiinnostavia aiheita. Blogia kirjoitetaan helsyläisten ja vierailevien blogistien voimin. Blogin avaa Helsyn puheenjohtaja Jarmo Nieminen, joka pohtii lähimetsien tulevaisuutta.

*   *   *

Kivinokka

“Yleiskaavan hyväksymisen yhteydessä perustetaan metsäinen suojeluverkosto tavoitteena nostaa suojelualueiden määrä kaupungin maa-alueista luonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi”, kirjoitettiin Helsingin kaupunginvaltuuston päättämään uuteen strategiaohjelmaan. Samalla hyväksyttiin yksimielisesti valtuustoponsi, jonka mukaan suojeluverkoston luominen tulee perustua tarvittaviin luontoselvityksiin.

Edellä oleva kuulostaa hienolta, mutta ovatko asiat ensivaikutelman mukaisesti niin hyvin kuin annetaan ymmärtää? Sama valtuusto on päättämässä tulevasta yleiskaavasta, jonka suunnittelun lähtökohdaksi näyttäisi jo nyt otetun Helsingin tulevaisuuden perustaminen valtaisalle asukasluvun lisäämiselle. “Väestöennusteen toteuttamiseksi vuoteen 2050 mennessä Helsingin alueelta tulee löytää asuntorakentamisen mahdollisuuksia noin 18 miljoonaa kerrosneliömetriä, joka vastaa noin 190 000 uutta asuntoa”, kerrotaan Helsingin kaupungin talous- ja suunnittelukeskuksen laatimassa kaupungin asumisen ja siihen liittyvän maankäytön toteutusohjelman seurantaraportissa. Kyseinen neliömäärä perustellaan tarvittavan väestöennusteen maksimikasvun eli 266 000 ihmisen perusteella. Olisikin mielenkiintoista tietää, miksi uuden yleiskaavan lähtökohtana on maksimiennuste. Eikö aitoja muita vaihtoehtoja löydy vertailtavaksi?

Jos edellä kuvattu säilyy yleiskaavan lähtökohtana, uutta rakennusmaata tarvitaan neliökilometreittäin. Toki osa tilasta saadaan nykyistä rakennuskantaa tiivistämällä, väylien päälle rakentamisella, lisäämällä korkeaa rakentamista, vanhojen ostarien ja teollisuusalueiden täydennysrakentamisella asumiskäyttöön ja mahdollisesti peltorakentamisella.

Tuntuu siltä, että erityisen uhattuja ovat nykyiset lähimetsät. Tiivistäminen tarkoittaa laadittavien suunnitelmien mukaan myös levittäytymistä nykyisten asuinalueiden väliselle alueelle. Helsingissä on myös lisäksi tahoja, jotka uneksivat kaupunkiin paljon paljon suurempaa väestönkasvua.

Nykyisen Helsingin rajojen sisällä on metsämaata 40 km2, niittyjä ja peltoja 10 km2 ja luonnonsuojelualueita hieman yli 4 km2 ja rakennettuja puistoja noin 9 km2. Luvuissa ei ole mukana Sipoon liitosalueen maapohja. Luonnon kannalta pahimma mallin vaihtoehdossa tulevan Helsingin metsämaa vähenee laaditun väestöennusteen toteuttamiseksi huimasti, jopa kymmeniä prosentteja nykyisestä. Toki voidaan kysyä, onko Helsingin tavoite ja tarkoitus toteuttaa pelkästään väestöennusteita? Näyttää silti siltä, että parin seuraavan vuoden aikana päätetään Helsingin luonnon kohtalosta radikaalimmin kuin koskaan. Edellinen valtaisa muutos Helsingin luonnolle olivat ensimmäisen maailmansodan aikaiset hakkuut, metsämaiden kuivaus ja talousmetsäistutukset. Mutta niistä metsäluonto elpyi, rakennusten ja katujen alta elpyminen on vaikeampaa. Voidaan kysyä, pystyykö Suomen pääkaupunki turvaamaan tavoitteensa luonnon monimuotoisuuden lisäämisessa, entä miten käy yleiseurooppalaisille tavoitteille sukupuuttojen ehkäisyssä?

Millään ei voi välttyä johtopäätökseltä, että yleiskaavan kasvutavoitteet ja luonnon monimuotoisuuden lisääminen ovat jyrkässä ristiriidassa keskenään. Lisäksi avoimia kysymyksiä on paljon. Miten asiat arvotetaan? Mitä tarkoittaa verkosto, entä suojelu? Luodaanko verkosto jäljelle jääville arvoalueille, vai luodaanko verkosto pohjaksi tuleville suojelualueille? Metsäisyyskin on pohdinnan arvoinen asia. Priorisointi tulee olemaan rajua. Kaikkia se ei tyydytä. Lähiömetsäriidat ovat todennäköisiä.

Helsingin luonnonsuojeluyhdistykseltä vaaditaan nyt suurta viisautta miten hankkeen kanssa edetään. On sinänsä selvää että yhdistyksellä tulee olemaan tärkeä rooli verkoston luomisessa.

Jarmo Nieminen

Kivinokkaa

Kaupunkisuunnitteluviraston mukaan “uudessa yleiskaavassa viherverkoston lähtökohtana on jo edellisissä yleiskaavoissa esitetty verkosto, joka perustuu laajoihin viheralueisiin eli vihersormiin.” Viraston julkaisemassa karttakuvassa ei kuitenkaan ole viherrakenteessa enää mm. Kivinokkaa (kuvassa) ja Vartiosaarta.