Kivinokka kaikille pitävällä ratkaisulla

Kivinokkaa kivikyläksi haluavat ovat nostaneet propaganda-aseekseen kateuden. Hieman huvittuneena luin Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tatu Rauhamäen paheksuntaa Kivinokasta ”puoliprivaattina” mökkialueena, ”jossa oli vielä hiljan puomi kertomassa, ettei muita kaivata” (HS 13.4.2014).

Kaikki muut jalankulkijat ja pyöräilijät osaavat kiertää puomin. Puheenjohtaja ei ehkä ole tullut ajatelleeksi, ettei ylipäänsä ole suotavaa ajella virkistysalueilla autoilla. Siksi niistä monien teillä on puomeja. Jokamiehenoikeudella kulkevalle ne eivät ole ongelma. Kivinokka on kaikille. Kivinokka on oleellinen osa Viikin ja Vanhankaupunginlahden pohjois- ja itärannan luonnonsuojelu- ja virkistysaluetta. Se on tärkeä koko kaupungille. Se on tärkeä nyt, ja vielä tärkeämpi tulevaisuudessa, kun väki sakenee.

Helsingin kaavoitusta suunnitellaan tavoitteena väkimäärän kasvattaminen 250 000 hengellä vuoteen 2050 mennessä. Kaupungin 214 neliökilometrin maapläntillä asuu jo joka 9. suomalainen, mutta lisää pitää saada yli kolmanneksen verran. Virkistysalueiden tarve ei silloin vähene, vaan kasvaa.

Kivinokan 12 000 asukkaan maankäyttövaihtoehto. Kuva Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto.

Vartiosaari ja Kivinokka yritettiin ottaa äkkihyökkäyksellä, ohi samaan aikaan tekeillä olevan yleiskaavan. On häkellyttävän kehnoa suunnittelua tehdä toisella kädellä suurta väestönkasvua ennakoivaa yleiskaavaa, ja laittaa toisella suuren väestön tarvitsemat virkistysalueet matalaksi, erillisinä päätöksinä. Kokonaisnäkemys on täysin hukassa, vaikka juuri yleiskaavan pitäisi sitä edustaa.

Muodollisena perusteluna on ollut, että molemmat kohteet ”jäivät yli” edellisellä yleiskaavakierroksella, tarkempien selvitysten kohteeksi. Todellinen syy lienee se, että ranta-alueina molemmat olisivat rakennusliikkeille erittäin kannattavia kohteita. Kaivattuja halpoja asuntoja ei noille paikoille nouse. Tai ehkä nousee, mutta halvalla niitä ei myydä.

Kiire saada äkkiä paljon uusia asuntoja on ylipäänsä kelvoton peruste pilata virkistysalueet. Helsingillä on jo hyväksytyissä tai tekeillä olevissa yleiskaavoissa varattu asuinalaa 230 000 uudelle asukkaalle (vuoden 2012 lopun tilanne). 33 vuoden päästä täyttyvän väestötavoitteen maa-ala on siis jo suurin piirtein varattu. Lisäksi kaupungissa on paljon mahdollisuuksia täydennysrakentamiselle, joka saattaisi myös parantaa kaupunkikuvaa. Pääradan varressa on runsaasti ränstyviä teollisuuslaitoksia ja ankeita pusikoita. Sinne mahtuu rakentamaan.

Helsingin ongelma on, ettei yleiskaava-alueille valmistu asemakaavoja ja tontteja, eikä niille taloja siihen tahtiin, kuin pitäisi. Siinä kohden on Helsingin rakentamisen pullonkaula.

Kaavoitusta ja sen kautta asuinrakentamista hidastavat myös kaavoittajan hämmästyttävät virheet. Sellainen oli esimerkiksi yritys päästä rakentamaan Östersundomin Natura-alueet. Tosiasioiden kieltäminen viivästytti alueen yleiskaavan valmistumista kaksi, kolme vuotta, aivan suotta.

Kivinokan uhraaminen rakentamiselle jäi kaupunkisuunnittelulautakunnassa pöydälle toistamiseen, 15.4. Sdp, vihreiden ja vasemmistoliiton kannanottojen mukaisesti lautakunnassa pitäisi olla enemmistö Kivinokan puolustajia, samoin valtuustossa, johon asia päätyy, ellei lautakunnan virkistysalueen säilyttävä kanta tyydytä. Siellä Kivinokan puolustajia löytyy muistakin puolueista.

On syytä epäillä lykkäystä haetun, jotta kulisseissa voitaisiin etsiä puolustajista heikkoa lenkkiä, jonka kanssa yritetään tehdä sopimus ”kompromissista”, jolla Kivinokka voitaisiin gryndata, joku säilytettävä metsäkaistale likaisen kaupan viikunanlehtenä.

Tämä toive näyttää jäävän turhaksi.  Heikoksi lenkiksi epäilty vihreiden Osmo Soininvaara kirjoitti blogissaan 16.4.2014:

”Kokoomuksessa ilmeisesti haaveillaan, että vihreiden, vasemmistoliiton ja demareiden joukosta löytyisi ainakin yksi puolustamaan rakentamista. Sitä taitaa olla turha toivoa. Valtuustossa on vankka enemmistö Kivinokan rakentamista vastaan. Olisi vain kaupunkisuunnitteluviraston työvoiman väärinkäyttöä viimeistellä suunnitelma hylättäväksi.”

Tästä voin olla Soininvaaran kanssa vain samaa mieltä.

Juuri nyt näyttää siis lupaavasti siltä, että kädenvääntö Kivinokasta päättyy virkistysalueen puolustajien voittoon. Jotta samaa vääntöä ei tarvitsisi käydä 10 vuoden kuluttua uudelleen, olisi Kivinokassa syytä tehdä myös pysyviä ratkaisuja. Esimerkiksi alueen vanhasta metsästä tulisi muodostaa luonnonsuojelualue, kuten Helsingin voimassa olevassa luonnonsuojeluohjelmassa esitetään.

Mikko Niskasaari

 

Kaikkien metsä

Kolmen Itä-Helsingin metsäalueen kohtalosta päätetään lähiaikoina. Rakennetaanko Meri-Rastila, Kivinokka ja Vartiosaari vaiko ei, tulee vaikuttamaan monen asukkaan elämään.

Kaupunkimetsät ovat paitsi luontoarvoiltaan myös asukkaiden näkökulmasta tärkeitä. Ne tuottavat virkistystä, esteettisiä elämyksiä ja auttavat palautumaan arkipäivän stressistä. Kaupunkilaisten luontosuhteen ylläpitäjinä ne ovat ensiarvoisen tärkeitä.

Lähimetsien opetukselliset hyödyt on myös tunnistettu, esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliiton Koulumetsä-hankkeessa. Esimerkiksi Meri-Rastilan koulun oppilaille nyt rakennusuhan alla oleva metsä on tärkeä opetus- ja virkistyskohde.

Kaupunkilaiselle nimenomaan helppo pääsy metsään on tärkeää. Lähellä sijaitsevia virkistysalueita käytetään useammin ja vaivattomammin (esim. Neuvonen, 2007). Metsiä käyttävät vaihtelevasti lähes kaikki väestöryhmät. Niihin pääsy on avointa, eikä niissä virkistyminen maksa mitään. Eriarvoisuuskysymykset liittyvät lähinnä metsien kokoon, laatuun ja siihen, kuinka pitkä matka lähimmälle virkistysalueelle on tehtävä. Kävelyetäisyys on helppo mittari tässä asiassa.

Etenkin lasten kannalta kodin lähellä sijaisevat metsät ovat tärkeitä. Esimerksi kouluikäisen lapsen liikkumisreviirin on todettu ulottuvan 300 metrin säteelle kodista (Wiik, 2005). Lapsen kannalta hyvä ympäristö voikin olla hyvin erilainen kuin aikuisen määrittelmä viihtyisä ympäristö. Lapsi saattaa esimerkiksi nähdä kulkureitille osuvan maapuurungon jännittävänä ja toiminnallisena haasteena, kun taas aikuinen voi pitää sitä kulun esteenä. Tosin viimeaikaiset tutkimukset ovat antaneet viitettä siitä, että myös aikuiset metsien käyttäjät hyväksyvät luonnon monimuotoisuutta tukevat tekijät, kuten lahopuun, kaupunkimetsissä ja jopa pitävät niitä esteettisesti miellyttävinä (esim. Kilpinen, 2013).

Kaupunkimetsissä on usein merkittäviä luontoarvoja. Kuva Kaisa Hauru

Metsien merkitys asukkaille virkistyskäytön kannalta ei ole näyttänyt vähentyvän kaupungistumisen edetessä. Päinvastoin, luontoalueiden käyttö näyttäisi olevan kasvussa.

Mikäli tiivistyvä kaupunkirakenne vähentää luontoalueiden määrää asutuksen lähellä, viheralueiden käyttöpaine kasvaa. Tämä siksi, että suurempi määrä asukkaita käyttää näitä pieneneviä virkistysalueita, kuten metsiä, ulkoiluun ja muuhun virkistykseen. Tämä tarkoittaa tallauksen ja muun ihmislähtöisen paineen lisääntymistä metsissä, mikä vaikuttaa metsien uudistumiskykyyn ja ekologiaan, mutta mahdollisesti myös virkistyskokemukseen.

Kaisa Hauru
Helsyn hallituksen jäsen

kaisa.hauru (at) helsinki.fi

Viitteet:

Kilpinen, Saara (2013). Lahojen ja lahoavien maapuiden estetiikka ja hyväksyntä Helsingin kaupunkimetsissä. Biotieteiden laitos, HY.

Wiik, Maarit (2005). Asukasryhmät ja elinympäristö. Selvitys väestöryhmistä ja asukastarpeista. Suomen ympäristö 773.

Helsingille riittää 800 000 asukasta

Kaksi Helsingin tavattoman arvokasta virkistysaluetta, Vartiosaari ja Kivinokka, ovat todellisessa vaarassa jäädä rakentamisen jalkoihin. Helsingin suunnittelijat peluuttavat alueita vastakkain antaen ymmärtää, että on pakko luopua ainakin toisesta. Tähän ansalankaan ei virkistysalueiden puolustajien pidä sortua.

Melojia Kivinokassa.

Tämä on vasta alkusoittoa. Jos lähtökohtana on asuttaa Helsinkiin kaikki ne, jotka ovat tänne valmiit muuttamaan, virkistysalueita ei lopulta pelasta mikään.

Eivätkä uhan alla ole ainoastaan virkistysalueet. Helsingin yleiskaavapäällikkö Rikhard Manninen paljasti äskettäin hankkeen poistaa suojelumerkinnät kaupungin historialliselta keskustalta, jotta myös se päästäisiin rakentamaan tärviölle (Helsingin Sanomat 3.10.2013).

Helsingissä on maata 214 neliökilometriä. Suomen pinta-alasta se on vain 0,07 prosenttia, mutta sillä asuu jo joka yhdeksäs suomalainen. Jos tavoitteena pidetään jälkimmäisen osuuden loputonta kasvattamista, eivät Kivinokka, Vartiosaari, Malmin lentokenttä eikä Keskuspuisto jää vapaiksi.

On siis muutettava lähtökohtia. Väestön keskittyminen suuriin kaupunkeihin on yleismaailmallinen ilmiö ja voi olla, ettei suuntaa osata Suomessakaan muuksi muuttaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että koko kansa olisi asutettava 214 neliökilometrille. Sitä ei kannata myöskään tavoitella, sillä kaupunki ilman virkistysalueitaan ja puistojaan olisi kovin ankea paikka.

Kivinokan lintulavalle pääsee myös pyörätuolilla.

Helsingillä on voimassa olevissa asema- ja yleiskaavoissa sekä valmisteilla olevissa yleiskaavoissa tarjolla rakennettavaksi asuntoja yhteensä 10,4 miljoonan kerrosneliön verran. Lisäys on valtava, sillä nykyisten asuntojen yhteinen pinta-ala on 27 miljoonaa kerrosneliötä. Uutta on siis tarjolla yli kolmanneksen. Kaavoissa myös on tai tulee olemaan 10,3 miljoonaa neliötä työpaikkoja varten.

Helsingissä on nykyään asuinalaa asukasta kohden keskimäärin 45 neliötä, kuten myös Espoossa ja Vantaalla. Jos asumisväljyys pysyy samana, Helsingissä jo varattu uudisala riittää lähes 230 000 uudelle asukkaalle. Sen jälkeen kaupungin väkiluku olisi päälle 800 000, ja on vaikea nähdä järkevää syytä, miksi sen pitäisi siitäkin vielä kasvaa.

Jos asuntotuotanto pääsisi sille vuositasolle, jonka Helsinki aina uudestaan itselleen asettaa (noin 450 000 k-m2 / v), valmiissa ja valmistelussa olevissa kaavoissa riittäisi rakentamista 23 vuodeksi. Nykyisellä rakennustahdilla ne riittävät 40 vuodeksi.

Kivinokan ja Vartiosaaren tuhoamiselle ei siis ole mitään järkevää tarvetta. Niiden virkistyskäytölle on, ja se vain lisääntyy, kun väkimäärä kasvaa.

Espoossa ja Vantaalla on vastaavissa kaavoissa uutta asuinrakennusalaa vielä hieman, ja työpaikkoja varten kaksi kertaa enemmän. Näihin kolmeen kaupunkiin voidaan asuttaa jo nykysuunnitelmin lähes puoli miljoonaa uutta asukasta.

Jos kasvu jatkuu, ei vastaus paineeseen ole yhä lisää väkeä pienelle alueelle, vaan hyvät joukkoliikenneyhteydet, joilla kasvupaine tasataan koko pääkaupunkiseudulle.

Mikko Niskasaari

Lähteitä ja lisätietoa:

Yleiskaavavarantoselvitys 2012 (pdf)
Helsingin kaupunki

Rakennuskanta: www.aluesarjat.fi