Visioita ja painajaisia

Tyylitajun ja ymmärryksen puute näyttää vaivaavan Helsingin kaupunkisuunnittelua. Uuden yleiskaavan Visio 2050 -raporttia selatessa tuntuu, etteivät suunnittelijat tunnista esimerkiksi luontaisina säilyneiden metsä- ja ranta-alueiden merkitystä.

Yhden visio on toisen painajainen. Pahimmissa unissanikaan en olisi osannut keksiä raitiotietä, joka kulkisi Vartiosaaren ja Ramsinniemen kautta Lohiniemenrantaan, josta se jatkaisi Vuosaaren metroasemalle. Kaupunkisuunnitteluvirastossa sellainen keksittiin.

Luonnonrantoja pitkin kulkeva raitiotie ei ole raportin ainoa outo päähänpisto. Suunnittelijoiden ajatus merellisestä Helsingistä näyttää ylipäätään olevan jonkinlainen puuhamaa: visiosta löytyy mm. ”merellisten urbaanien suurten festivaalien näyttämöitä” sekä ”Windsurfmekka”.

Kuvankaappaus Visio 2050: Kaupunkikaava – Helsingin uusi yleiskaava -raportista (Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto)

Aivan Windsurfmekan vieressä sijaitsee Melkin saari. Siellä sijaitsevalle suojelualueelle virasto on sijoittanut merellistä asumista. Myös Itä-Helsingin ranta- ja saarialueille on suunniteltu merellistä asumista luontoarvot varsin huolettomasti sivuuttaen.

On visiossa toki myös ”merialue, jonka kehittämisessä huomioidaan kestävä kehitys ja Itämeren ekologian ja luonnon monimuotoisuuden säilyminen”. Sen suunnittelijat ovat sijoittaneet kauaksi kaupungin rannoista.

Keskeistä olisi kuitenkin suojella meriluontoa myös rannikon tuntumassa, sillä tärkeitä ekosysteemejä löytyy erityisesti matalista vesistä. Esimerkiksi Vartiokylänlahti saattaa hyvinkin olla Natura-direktiivin mukainen kapea murtovesilahti.

Suunnittelussa tulisi jo varhaisessa vaiheessa nähdä luonnonrannat säilyttämisen arvoisiksi. Merellisyys syntyy meren läheisyydestä – ei sen alistamisesta huvipuistoksi.

Helsingin yleiskaavan Visio 2050 -raportti on noudettavissa Narinkkatorilla sijaitsevasta info- ja näyttelytila Laiturista. Raportin voi myös ladata täältä.

Hanna-Leena Ylinen

 

Biitsit siisteiksi!

Eikös roskat ole ihan pikku juttu Itämeren ongelmia ajateltaessa? No eihän yhdellä roskalla nyt mitään väliä ole, kun on ne maataloudenkin päästöt! Joo, mutta kato ei ne roskat täältä Suomesta tule!

Aivan, juuri näihin kysymyksiin törmään todella useasti, kun kerron työstäni. Työskentelen Pidä Saaristo Siistinä ry:ssä, jossa olemme jo 45 vuoden ajan työskennelleet roskattoman, puhtaan vesiympäristön puolesta. Itse olen nyt kaksi ja puoli vuotta työskennellyt nimenomaisesti meren roskaantumiseen liittyvien asioiden kanssa.

Kuva Nora Forsman, Pidä Saaristo Siistinä ry.

Kaikki lähti liikkeelle MARLIN-projektista, jossa neljän Itämerimaan kanssa aloitettiin selvitystyö siitä, miten Itämeri roskaantuu; millä vauhdilla, millaista roskaa mereen päätyy ja millaisista lähteistä roskaa tulee. Kahden vuoden aikana kaikissa projektiin osallistuvissa maissa siivottiin rantoja kolme kertaa vuodessa. Tulokset olivat suomalaisesta näkökulmasta hämmästyttävät. Eivätkä ne hämmästyttäneet tavalla, jolla ansaitsisimme olalle taputteluja.

Suomen rannat olivat kaikista projektirannoista likaisimmat ja erityisesti kaupunkien lähellä olevat rannat kunnostautuivat olemalla likaisimpia. Niin, ne rannat, joille ei varmastikaan ajaudu roskaa mereltä, muilta mailta kaukaisilta. Tulos on hälyttävä, mutta mikä itseäni henkilökohtaisesti huolettaa enemmän on muovimäärä joka rannoilta löytyi. Koko projektin yhteenlasketuissa tuloksissa 62 prosenttia kaikesta löydetystä roskasta oli muovia. Suomessa tämä vastaava luku oli 75 prosenttia. Molemmat luvut kertovat omaa karua kieltään siitä, että meren, Itämerenkin ongelmana on jo nyt ja tulee jatkossa olemaan muoviintuminen.

Muovi on materiaalina paljon käytetty ja sen käyttö lisääntyy koko ajan. Materiaalina se onkin hyvä, kestävä ja hygieeninen. Kuitenkin, jos muovia ei hävitetä asiallisesti vaan se päätyy luontoon loppusijoitukseen, tahallaan tai tahattomasti, aiheuttaa se monitahoisia ongelmia. Eläimet saattavat takertua muoviin tai ne saattavat luulla muovia ruoaksi ja syödä sitä, muovi aiheuttaa esteettisiä sekä taloudellisia haittoja muun muassa siivouskulujen ja menetettyjen turismitulojen muodossa. Pelottavimpana haittana on mikroroskaksi jauhautuneen muovin päätyminen ruokaketjuumme.

Muovia ja muunlaisia roskia päätyy luontoon ja rannoillemme monista eri lähteistä. Yleismaailmallisesti käytetty luku on, että mereen päätyvästä roskasta 80 prosenttia tulee maalähteistä ja 20 prosenttia tulee merilähteistä. Merilähteillä tarkoitetaan kalastusta ja muuta meriliikennettä. Maalähteillä taas vastaavasti tarkoitetaan sellaista roskaamista, joka tapahtuu mantereella, mutta tuulen, sateen, jokien tai muun vastaavan vaikutuksesta roska kuitenkin päätyy mereen.

Kaikkiin lähteisiin on vaikutettava, mutta nopeimmin pystymme vaikuttamaan omaan käytökseemme. Meistä jokainen pystyy vaikuttamaan siihen, että yksi tumppi, yksi karkkikääre, yksi muovipussi ja yksi kertakäyttöastia kerrallaan mereen päätyy vähemmän roskaa. Se vaatii sen, että jaksaa etsiä seuraavan roskiksen, jaksaa noukkia jonkun muun maahan jättämän roskan. Se vaatii sen, että jaksaa huolehtia oikeanlaisesta jätehuollosta omassa ympäristössään, ja sen, että haluaa taata itselleen ja muille puhtaamman Itämeren. Meren roskaantumisen lopettamisessa ei ole taikatemppuja, ei oikopolkuja. Siihen on olemassa vain yksi keino. Lopettaa roskaaminen. Siihen työhön Pidä Saaristo Siistinä ry haluaa kutsua koko Suomen kansan Siisti Biitsin merkeissä 12.–25.-5.2014.

Roskat eivät ole pieni juttu. Itämeri ei kestä uusia ongelmia. Itämeri ei kestä roskia, isoja tai pieniä. On meidän oikeutemme pitää huoli yhteisestä, kauniista Itämerestämme.

Lisätietoa: www.siistibiitsi.fi

Hanna Haaksi
projektipäällikkö, Pidä Saaristo Siistinä ry