Retki suomalaiseen sielunmaisemaan Torronsuon kansallispuistoon

Miltä kuulostaa suolentopallon tai -potkupallon MM-kisat? Muistatko Kalevalan tarinan, jossa Väinämöinen lauloi Joukahaisen suohon? Entä oletko joskus joutunut ojasta allikkoon? Mikä on kermi? Entä mikä on kulju?

Näitä suoaiheisia visailukysymyksiä pohdittiin lokakuun ensimmäisenä lauantaina bussimatkalla kohti Suomen syvintä suota, Tammelassa sijaitsevaa Torronsuota. Helsyn järjestämälle retkelle oli lähtenyt vajaa 40 innokasta luontoihmistä repuissaan kameroita, kiikareita ja eväsleipiä. Retkiryhmän oppaan Mirja Reijosen laatima tietovisa muistutti, että suo on syvällä suomalaisessa taiteessa, urheilussa, kirjallisuudessa, musiikissa ja sananlaskuissa. Suo on aina ollut osa suomalaista sielunmaisemaa. Retken toinen opas, Toni Amnell, sivisti kuulijoita kasvitietämyksellään.

Lintutornista näkyi kauas. Kuva Anna Nyman.

Ihanat rannat – Suomenlahti-vuoden kasviretki Lauttasaaressa

Mätäjoesta etelään, Laajalahden ja Seurasaarenselän eteläpuolelle levittäytyy Lauttasaari, jonka pohjoisrantoja on luonnehdittava sisäsaaristoksi ja eteläisimpiä niemiä ulkosaaristoksi. Elokuun alussa Helsyn kasviretken kohteena oli eteläinen Lauttasaari, jonka Veijarivuoren rannoilla moni meri- ja rantakasvi tuli retkeläisille tutuksi.

Kuivasta kesästä huolimatta monet rantakasvit kuten merisaunio, rantatädyke ja rantayrtti kukkivat vielä. Näkyvimmin kukkivat keltaiset pietaryrtti, merivalvatti ja kannusruoho.

Kasviharrastaja löytää kuivaltakin rantaniityltä jotain kiinnostavaa. Kuva Mirja Reijonen.

Santahamina – hieno retkipaikka säässä kuin säässä

Helsyn retkikausi 2015 alkoi talviretkellä Santahaminaan 28.2. Nelisenkymmentä retkeläistä lähti kiertämään saarta oppaanaan Jarmo Nieminen. Helmikuun lopulla olisi pitänyt olla täysi talvi postikorttimaisemineen. Tilastollisesti helmikuu oli kuitenkin toiseksi lämpimin: lämpötila oli plussan puolella, lunta ei juuri ollut ja meri oli sula. Sateisen harmaassa säässä koettiin silti hieno luontoelämys maustettuna kiinnostavilla faktatiedoilla Santahaminasta.

Heti alussa meille annettiin tehtäväksi etsiä puussa nukkuvat lehtopöllöt. Ilman opastusta ne eivät olisi löytyneet, sillä pöllöillä on hyvä suojaväri.

Ihmisjoukko ei häirinnyt männynoksilla nukkuvia lehtopöllöjä. Kuva Mirja Reijonen.

Ihanat rannat – kiinnostavia vesikasveja Kannelmäessä

Heinäkuun lopun helteissä, meteorologin povatessa kesän pahinta ukkosmyrskyä, kourallinen luonnonystäviä uskaltautui Kannelmäkeen tutustumaan Mätäjoen rantamaisemiin ja kasveihin. Ennusteista huolimatta retkipäivä oli kuitenkin mitä aurinkoisin ja antoisin.

Kesällä jokeen juoksutetaan lisävettä, jotta turvataan veden laatu ja virtausnopeus. Kannelmäessä Mätäjoen rantamaisemaa luonnehtivat leppä- ja pajuvaltainen puusto ja pensasto sekä lukuisat jokea ylittävät sillat. Joen mutkaan on tehty iso lammikko, jonka avoimille rannoille on kehittynyt monilajista ja rehevää jokivarsi- ja kosteikkokasvillisuutta. Rantoja reunustavat sarat, kaislat, isokokoiset heinät kuten kastikat, ruokohelpi ja isosorsimo; matalassa vedessä viihtyvät myös ojapalpakko ja leveäosmankäämi.

Ranta- ja uposkasveja Mätäjoessa. Kuva Mirja Reijonen.

Uudisraivauskaavan sijaan Helsinkiin tarvittaisiin suunnanmuutoskaava

Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto julkaisi yleiskaavaluonnoksensa 20.11.2014. Vaikka kaavaprosessin aikana on puhuttu tiivistämisestä, luonnos viittaa pikemminkin kaupunkirakenteen levittämiseen.

Kyseessä näyttäisi olevan varsinainen uudisraivauskaava, sillä toteutuessaan se tuhoaisi 300 hehtaaria metsää Helsingistä.

Suunnanmuutos vanhanaikaisesta uudisraivauksesta aitoon tiivistämiseen olisi mahdollinen, sillä Helsingin jo rakennettuja alueita pystyisi tiivistämään. Tätä on havainnollistettu esimerkiksi Urban Helsinki -ryhmän tuottamalla Pro Helsinki 2.0 -vaihtoehtokaavalla.

Maailmalla jo rakennettujen alueiden täydentäminen on kaupunkisuunnittelun trendi. Esimerkiksi Tukholmassa 40 prosenttia 2000-luvulla tapahtuneesta väestönkasvusta on sijoittunut enintään kahdeksan kilometrin etäisyydelle keskustasta, kun Helsingissä vastaava luku on vain 15 prosenttia. Vancouverissa taas kasvun lähtökohdaksi otettiin ”growing up rather than growing out” ja kaupunki tiivistyi erityisesti keskustassa, sillä suunnittelun periaatteena oli, että viheralueisiin ei kosketa.

Ihanat rannat – Suomenlahti-vuoden kasviretketki Talissa ja Mätäjoella

Helsyn luontoretkiohjelmaan kuuluu joka vuosi ainakin muutama veden ääreen suuntautuva retki. Suomenlahti-teemavuonna 2014 tutustuttiin ranta- ja vesikasveihin joella, joensuistossa ja merenrannalla. Ihania rantoja koluttiin Talissa, Kannelmäessä ja Lauttasaaressa.

Luonnonkukkien päivänä 14.6.2014 Helsyn retki suuntautui Talin rantaan ja Mätäjoelle. Kyseessä on Helsingin suurin puro, joka myötäilee Vantaanjoen muinaista reittiä kohti Suomenlahtea. Mätäjoen alajuoksun ympärille muodostuneet Talin puronvarsilehdot kiehtovat viidakkomaisuudellaan.

Rantoja verhoavat saniaiset, lehtopalsamit ja mesiangervot kamppailevat olemaolostaan tulokaslajeja vastaan. Maanmyllerrykset uuden kävelytien ja sillan rakentamisen yhteydessä ovat vauhdittaneet voimakkaasti leviävän kyläkellukan, yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta Kaisaniemessä alun peri karanneen rikkapalsamin sekä elinympäristölleen haitalliseksi luokitellun jättipalsamin leviämistä lehdossa. Vaateliaat lehtokasvit, kuten lehtotähtimö ja purolitukka Pajamäenojan rannalla olivat retkipäivänä jo kukkineet.

Mätäjoen viidakkomainen ranta vanhan puretun sillan kohdalla heinäkuussa 2010. Kuva Christina Lindén.

Östersundomissa valitaan: kaava vai 10 vuoden oikeudenkäynti?

”Jos kaupunkirakenne tässä ei kytkeydy mereen, emme saa aikaan sellaista kaupunkirakennetta, josta olemme unelmoineet”, valitti kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Helsingin Sanomissa (24.10.2014) Östersundomin kaavaluonnoksen saamasta kritiikistä.

Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on oikeassa siinä, että Helsingin tavoitellessa Östersundomin aluetta Sipoolta, hanketta kaupiteltiin unelmilla. Unelmille ei kuitenkaan ollut katetta. Ympäristöjärjestöt kertoivat sen jo ennen liitosta, mutta kaupungin johdossa ei viestiä haluttu kuulla.

Yksi uhatuista Natura-alueista on Torpviken, jonka etelärannan valtaisi asutus. Kuva Mikko Niskasaari.

Isosaaren avohakkuut

Helsingin kaupunginvaltuusto kävi tutustumassa 3. syyskuuta Isosaareen, tulevaan mahdolliseen kaupungin virkistysalueeseen, kesäleirien ja matkailuelinkeinojen saareen. Näky oli järkyttävä. Saaren keskiosan metsä, noin 15 hehtaarin alueelta, oli kaadettu. Paikalla oli ollut myrskyihin tottunut ja niihin asemoitunut järeä kuusikko. Metsää oli varjeltu kuninkaan suojelupäätöksin jo 1700-luvulla Tallinnan matalalle näkyvänä ja merikortteihin piirrettynä maamerkkinä. Keskisen Suomenlahden uloimpana saarena Isosaari tunnettiin lepakoistaan ja muuttavien ja vaeltavien varpus- ja petolintujen ja lepakoiden levähdyspaikoista. Kuusikon tuhoutuminen alkoi Metsähallituksen vuoden 2007 aukko- ja harvennushakkuista. Antti-myrsky ja viime talven myrskyt olivat raadelleet metsänhoitotöiden alueille laajempia tuulikäytäviä. Silti vankka puusto kasvoi ilmakuvien ja paikallisten sotilaiden mukaan kesällä 2014 edelleen ympäri aluetta.

Helsinkiläisten näkökulmasta hävitettiin merkittävä osa saaren käyttöarvoista, koska nyt keskeisin liikuntareitistö polveilee avohakkuualueen sisällä ja aiemmin länsimyrskyiltä suojassa ollut kasarmialue on altis koville tuulille. Metsähallituksenkin pitäisi ymmärtää, ettei ulkomeren saariston puustoa hoideta kun mantereen talousmetsiä. Aistin sydämessäni valtuutettujen tunteet Metsähallituksen arvoista, katsellessamme hakkuaukean keskellä jäänyttä kansalaissodan hautausmaata. Metsähallituksen Metsätalous näyttäytyy Helsingistä katsoen ylimielisenä toimijana, joka ei ota huomioon muita. Lisäksi voidaan ihmetellä, miksi Metsähallituksen Luontopalvelut eivät tienneet hakkuista. Saaren metsillä oli aidosti sekä kulttuurihistoriallisia että Metso-ohjelman mukaisia tai muita luonnonsuojelullisia arvoja. Osa hakkuistakin rajautui luonnonsuojelualueisiin.

Jarmo Nieminen

 

Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtajan Jarmo Niemisen mielipidekirjoitusta 7.9.2014 ei julkaistu valtamediassa. Keskustelu Isosaaresta kuitenkin jatkuu.