Ilmastotalkoiden aika

kuva Sini Vuorinen

Uusin IPCC-raportti julkaistiin vastikään, ja ilmastonmuutos on ollut vakiopuheenaiheena uutisissa. Ajankohta saattaakin olla juuri nyt otollinen, koska muistoissa on vielä ennätyslämmin kesä ja sinilevälautat mökkirannassa. Ympäristötietoisuus nostaa päätään, ainakin omasta kuplastani käsin katsottuna.

IPCC-raportin ydinajatuksena oli, että rajoitetaan ilmaston keskilämpötilan nousu enintään 1,5 asteeseen aiemman 2 asteen tavoitteen sijaan. Silloin saadaan vähennettyä merkittävästi erilaisia tuhoja, kuten merenpinnan nousua ja kuivuutta. Tavoite vaatii , että kasvihuonekaasupäästöjä vähennetään saman tien, ja vuoteen 2050 päästöjen pitäisi olla samalla tasolla kuin niiden sitominen eli maapallosta tulisi hiilineutraali. Jos jatketaan nykyisillä toimilla, keskilämpötila tulee nousemaan yli 3 astetta, mikä tarkoittaisi jo hyvin suuria muutoksia maailmanlaajuisesti. Lähellä napa-alueita lämpeneminen on vielä keskimääräistä nopeampaa. Suomen keskilämpötilat ovat jo nousseet noin 2 astetta, kun ilmasto on maapallolla keskimäärin lämmennyt 1 asteen esiteolliseen aikaan verrattuna.

Mikä on suomalaisten rooli?

Onneksi ilmastoskeptisyys ei juurikaan saa enää palstatilaa, mutta edelleen kuulee kommentteja siitä, miksi meidän suomalaisten pitäisi toimia tai suomalaisten merkitys on pieni muihin saastuttajiin verrattuna. Ensinnäkin, ilmastonmuutos on globaali ongelma. Ilmasto ei tunne valtioiden rajoja eli sillä, minkä maalainen saastuttaja on, ei ole mitään väliä. Jokaisen tulisi tarkastella henkilökohtaista ilmastokuormaansa, ja pohtia onko se kestävällä tasolla. 2000-luvulla suomalaisen keskimääräinen hiilijalanjälki on pysynyt reilussa 10 000 kg CO2e, kun maapallon keskiarvo on suunnilleen puolet tästä. Kestävä taso olisi tutkijoiden mukaan suunnilleen 2000 kg; eli suomalaisillakin riittää tekemistä päästöjen vähentämisessä.

Toiseksi, valtioiden välistä vertailua vaikeuttaa väestömäärät. Valtion väestö, jonka kesken päästöt jakautuvat, voi olla mitä tahansa satojen tuhansien tai miljardien välillä. Esimerkiksi Kiinan päästöt ovat tällä hetkellä maailman suurimmat, mutta siellä myös asuu enemmän ihmisiä kuin kaikissa ”länsimaissa” yhteensä eli Euroopassa, Pohjois-Amerikassa, Venäjällä ja Japanissa.

Kolmanneksi, globaalissa taloudessa kaikki kulutuksen päästöt eivät aiheudu täällä koto-Suomessa, vaan monesti raaka-aineiden hankinta ja tuotanto sekä lopullinen kierrätyskin tapahtuu jossain muualla. Suomalaisen on paljon helpompi luopua osittain tai muuttaa kulutustaan kuin monessa maassa, joihin ilmastonmuutos vaikuttaa jo paljon vahvemmin. Koska, meillä on ymmärrystä ja tietoa, miten se tehdään, niin näytetään muille esimerkkiä ja tuetaan heitä muutoksessa. Ilmastonmuutos on niin valtava haaste, ettei ole oleellista väitellä, kenen päästöt ovat toisia merkityksellisempiä. Kaikki tarvitaan mukaan!

Hiilijalanjälki puoliksi vuoteen 2030 mennessä?

Perjantaina 28.9.2018 ympäristöministeriön Pankkisaliin kerääntyi ympäristöalan asiantuntijoita yrityksistä, järjestöistä, tutkimuslaitoksista ja julkiselta sektorilta pohtimaan, miten kansalaisten hiilijalanjälki saadaan puolitettua vuoteen 2030 mennessä. Aihe on ajankohtaisempi kuin koskaan.

kuva Sini Vuorinen

Lappeenrannan teknillisen yliopiston ympäristötekniikan professori Lassi Linnanen aloitti tilaisuuden toteamalla, että ilmastonmuutos johtuu ylikulutuksesta. Ilmastonmuutoksen yhteydessä monesti puhutaan fossiilisista polttoaineista ja teollisuudesta, mutta nehän ovat olemassa sen takia, että me tavalliset kuluttajat haluamme hyödyntää niitä. Tämä on hyvä muistutus itse kullekin ympäristöongelmien todellisesta syystä.

Kestävän kehityksen kolmiyhteys – ekologinen, taloudellinen ja sosiaalinen – sai Linnaselta ansaittua kritiikkiä, koska se asettaa nämä osa-alueet samanarvoisiksi. Nykyinen talous ja politiikka nojaavat siihen, että ihmisellä on oikeus hyödyntää luontoa mielin määrin. Kasvu on päämääränämme, vaikka elämme luonnonvaroiltaan rajallisella maapallolla. Luonto ylläpitää elämäämme, emmekä voi elää ilman toimivia ekosysteemejä. Tärkein on siis ekologinen kestävyys, joka ylläpitää sosiaalista elämää, jonka osa talous taas on.

 

kuva Sini Vuorinen

Seuraavaksi Suomen ympäristökeskuksen tutkija Ari Nissinen kertoi tuoreita tietoja suomalaisten hiilijalanjäljestä. 70 prosenttia kulutuksen päästöistä aiheutuu kotitalouksissa, joten kansalaisten päästövähennyksillä on suuri merkitys. Suomalaisten hiilijalanjälki ei ole 2000-luvulla pienentynyt, vaan talouden kasvun myötä lähtenyt taas nousuun. Kotitaloudet pystyisivät jo olemassa olevilla teknologioilla pienentämään hiilijalanjälkeään jopa 37 prosenttia, joten omassakin elämäntavassa pystyy hyvin tekemään merkityksellisiä valintoja.

Ympäristöministeriön tilaisuus oli urani ensimmäisiä työpajoja. Ehkä kaikkein vaikuttavinta oli huomata se hienon ympäristötyön määrä, mitä eri organisaatioissa jo nyt tehdään. Kaikki olivat yhtä mieltä ilmastonmuutoksen vakavuudesta, minkä ansiosta keskustelussa päästiin heti keskittymään oleelliseen eli ratkaisuihin. Koska monessa järjestössä, kunnassa ja yrityksessä hiilijalanjälkeä pyritään jo pienentämään, mukaan tarvitaan enää tavalliset kuluttajat.

Keinoja hiilijalanjäljen puolittamiseen

Kuten sanottua, monet hiilijalanjälkeä pienentävät keinot ovat jo saatavillamme, mutta niitä ei ole otettu käyttöön riittävän laajasti. Lisäksi tarvitaan uudenlaisia ohjauskeinoja ja laajempaa keskustelua yhteiskunnan eri sektoreilla.

Suurin osa päästöistä liittyy asumiseen, liikenteeseen, syömiseen ja muuhun kulutukseen, ja siksi niihin tulisi ensisijaisesti vaikuttaa. Monilla on varmasti tiedossa joitakin keinoja, ja netistä löytyy helposti lisää. Luulisi, että useimmat tietävät, että yksityisautoilun ja lihan syömisen hiilipäästöt ovat suuret. Monien valintojen kohdalla tavallisen kuluttajan voi kuitenkin olla vaikea tietää, mikä vaihtoehto on parempi. Siksi yksi keino lisätä tietämystä olisi merkitä tuotteisiin hiilijalanjälki tai muu tieto ympäristövaikutuksista. Myös muunlainen tiedon jakaminen esimerkiksi kampanjoiden tai tiedotteiden kautta lisäisi tietoisuutta.

Pelkkä tiedon jakaminen ei kuitenkaan saa useimpia muuttamaan elintapojaan. Raha on usein hyvä ohjaaja eli eri tuotteet ja palvelut tulisi hinnoitella niiden hiilikuorman mukaan. Myös erilaiset verohelpotukset, kuten kilometrikorvaukset, pitäisi järjestää siten, että ne ohjaavat kohti vähäpäästöisiä tapoja. Lainsäädännöllä voidaan jopa täysin kieltää saastuttavia toimintoja.

Hiilijalanjäljen pienentäminen ei hyödytä pelkästään ilmastoa

Näen tulevaisuuden ehdottomasti valoisampana kuin tämän hetken. Hiilipäästöjen pienentäminen voi parhaimmillaan luoda uudenlaista yhteisöllisyyttä ja onnellisuutta. Tutkimusten mukaan ympäristövastuullinen toiminta tuo merkitystä elämälle, mikä voi lisätä elämän mielekkyyttä. Lisäksi esimerkiksi kimppakyytien tai yhteiskäyttöpalvelujen avulla voi luoda sosiaalisia suhteita ja vähentää yksinäisyyttä. Sekä hiilijalanjälkeä pienentäviä että terveyttä edistäviä tekoja ovat mm. pyöräily, kasvisruoka ja sisälämpötilan laskeminen asteella tai parilla. Nämä ”ilmastotalkoot” ovat siis kaikin puolin järkevää toimintaa.

Ilmastonmuutoksen torjuminen ei tule olemaan helppoa, vaan se vaatii suuria muutoksia meidän kaikkien elämään. Muutokset on kuitenkin tehtävä, jos mielimme tätä palloa asuttaa vielä vuosienkin päästä. Nyt viimeistään tulee lopettaa vihreän kasvun ja teknologian pelastukseen uskominen. Meidän elintapamme kuormittavat maapalloa liikaa eikä sen ratkaisemiseen löydy mitään vippaskonsteja. Muutoksen aika on nyt.

Helppo ensimmäinen askel osallistua ilmastotalkoisiin on tulla mukaan Ilmastomarssille lauantaina 20.10. Senaatintorille. Siellä nähdään!

Sini Vuorinen

Kirjoittaja on ympäristöalan asiantuntija, jolle kestävä elämäntapa on sydämen asia. Erityisen kiinnostavia näkökulmia ovat mm. ruuan ympäristövaikutukset, kulutuskriittisyys ja ilmastonmuutos. Helsyssä hän osallistuu mieluiten luontoretkille, ja vaikuttaa myös SLL:n Uudenmaan piirin Kohtuusklubissa.

 

Jättipalsamin kimppuun Malmilla

Jättipalsami (Impatiens glandulifera)

Ärhäkästi leviävä vieraslaji jättipalsami peittää alleen alkuperäiskasvillisuuden.  (Kuva: Minna Mäkinen)

Jättipalsami on yksivuotinen mehevävartinen ruoho. Kasvin lehdet ovat muodoltaan suikeita ja tiheästi hammaslaitaisia. Sillä on suuret, jopa 4 cm kokoiset kaksineuvoiset kukat. Kasvin hedelmä on litumainen kota, joka repeää kypsänä herkästi singoten siemenet monien metrien päähän lähiympäristöön. Jättipalsamiyksilöt voivat olla suuria, jopa yli kolmemetrisiä. Jopa pienet, alle 10 cm korkeat yksilöt kukkivat ja muodostavat siemeniä. Suurikokoisimmat kasvit ovat yleensä rehevillä ja kosteilla kasvupaikoilla, joilla jättipalsami on erittäin kilpailukykyinen ja valloittaa kasvualaa alkuperäiseltä kasvistolta. Jättipalsami tuottaa runsaasti siemeniä. Yksi yksilö voi muodostaa jopa 4000 siementä. Siemenet sinkoutuvat ympäristöön jopa seitsemän metrin päähän. Monet kasvustot ovat saaneet alkunsa kun puutarhajätteitä on kuljetettu luontoon tonttien ulkopuolelle.

Jättipalsami on kotoisin Himalajan vuoristoalueilta, jossa sitä tavataan 1800 metrin korkeudelta aina puurajalle, noin 4000 metriin saakka. Kasvi tuotiin Suomeen ensimmäisen kerran 1800-luvun lopulla. Vuosien varrella jättipalsamia on tuotu puutarhakasviksi monesta eri maasta ja nykyään sitä tapaa laajalti luonnossa.

Euroopan komission rahoittaman DAISIE-tietokannan mukaan jättipalsami kuuluu Euroopan 100 pahimman vieraslajin joukkoon. Jättipalsami on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n tasolla, minkä johdosta sen maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty.

Lähde: Vieraslajit.fi (http://www.vieraslajit.fi/ )

Kitkettävää jättipalsamialuetta Malmilla. (Kuva: Minna Mäkinen)

Takana on järjestyksessään toinen kesä jättipalsamin kitkentätalkoita Malmilla – ja mikä pitkä, kuuma kesä tämä onkaan ollut! Reilu vuosi sitten aloitimme Malmilla talkoot kitkemällä jättipalsamia peräti kolmelta alueelta, joista kaksi oli pienehköjä alueita ja tämän kesän tarkistuskäynneillä varsin lupaavasti haltuun saaduiksi todettu. Kolmas alue, jota ehdimme viime kesänä vain aloittaa, olikin sitten se, jonka laajuus selvisi oikeastaan vasta tänä kesänä ja jossa tulee riittämään työtä tulevillekin vuosille. Tämä Ala-Malmilla sijaitseva jättipalsamin valtaama alue jää mielenkiintoisesti näkymättömiin metsiköiden ja pusikoiden taakse. Sitä ei maan tasalta näe kerralla kokonaisuudessaan oikein mistään, sillä se pujottelee useamman ojan myötäisesti risteillen piiloon alueelle, jossa se on saanut rauhassa levitä vuosien ajan. Kalpeaa aavistusta alueen laajuudesta saa eri puolilta lähistön kävelyteiltä katsoen oikeaan suuntaan, missä kukinta-aikaan paistaa kauempaa pinkki kukkameri. On vaikea sanoa, miltä suunnalta laji on alun perin lähtenyt leviämään -mahdollisesti useammista eri lähteistä-, sillä kasvustoalueen ympärillä on runsaasti taloja, joiden ”pihan perällä” olevat puutarhajätteen kaatopaikat reunustavat kasvustoaluetta eri puolilta. Alueella kasvaa jättipalsamia niin erilaisissa olosuhteissa, vetisemmissä ja kuivemmissa, että alueella riitti syksyyn asti eri kasvuvaiheessa olevaa jättipalsamia kitkettäväksi.

Kääritään hihat ja ryhdytään hommiin

Malmin jättipalsamitalkoiden tiedotukseen ovat Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen lisäksi osallistuneet Malmi-seura ja Terve askel luontoon -hanke. Koska kyseessä on vasta toinen kitkentäkesä Malmilla eikä talkoille ole vielä ehtinyt muodostua pitkää perinnettä, niin osallistujamäärät ovat toistaiseksi jääneet pieniksi, vain 2-6 osallistujaa talkoita kohden. Toisaalta tällöin näkyy valtavan selvästi se, miten merkittävää työtä jo muutamankin osallistujan voimin saadaan aikaiseksi, kun vain kääritään hihat ja ryhdytään hommiin. Tuottaa todellista hyvänolontunnetta nähdä talkoiden päätteeksi kitketty alue, suuri määrä pois kitkettyä jättipalsamikasvustoa ja talkoolaisten kätten tärkeä jälki. Tätä tunnetta ei voi ostaa rahallakaan!

Taistelu on menetetty vasta sitten, jos kädet nostetaan pystyyn ja luovutetaan

Vaikka allekirjoittaneen muiden kiireiden vuoksi Malmin talkoot päästiin tänä kesänä aloittamaan vasta elokuun alussa (ensi kesänä aloitamme aikaisemmin!), niin ehdimme kuitenkin kitkeä jättipalsamia elo-syyskuun aikana yhteensä 12 talkoissa. Kesän aikana saatiin kitkettyä laaja alue, jonka parissa jatkamme ensi kesänä, jotta nekin kasvit, joita ei tänä kesänä saatu pois tai jotka loppukesästä ja syksyä kohden mentäessä ehtivät jo siementää, saadaan hoidettua pois. Vuosi vuodelta urakka tulee helpottamaan, joten taistelua ei missään nimessä kannata pitää menetettynä, vaikka sellaisia kommentteja aika ajoin esim. sosiaalisessa mediassa näkeekin. Tapaan sanoa, että taistelu on menetetty vasta sitten, jos kädet nostetaan pystyyn ja luovutetaan. Mitenkään muuten hommaa ei kuitenkaan tule hoidettua kuin aktiivisin käsiparein, ja onneksi meitä valveutuneita luonnonystäviä, jotka kitkemme eri vieraslajeja pois valtaamasta alaa Suomen alkuperäisluonnolta, on paljon. Kaikki järjestämiini talkoisiin osallistuneet ovat varmasti kuulleet minun sanovan, että vieraslajien kitkentä ei ole pikalaji vaan pitkän matkan laji, kestävyyslaji.

Kitkettyä aluetta Malmilla. (Kuva: Minna Mäkinen)

Jokaisella kitkevällä käsiparilla on merkitystä

Nyt, kun kesä on kääntynyt syksyyn, olemme siirtyneet ahkeroimaan jättipalsamin kitkentätalkoista Malmin siistinä pitämiseksi roskienkeruu- ja plogging-talkoisiin. Nyt on myös hyvä aika ryhtyä suunnittelemaan ensi kesän toimintaa ja Malmin kitkentätalkoiden markkinointia, jotta mukaan saadaan myös sellaisia, tärkeästä ympäristötyöstä potentiaalisesti kiinnostuneita kaupunkilaisia, joita ei talkoiden netti-ilmoittelulla aiemmin ole tavoitettu. Mitä enemmän osallistujia saamme jättipalsamitalkoisiin, sitä nopeammin saamme tällä hetkellä työn alla olevan alueen kitkettyä ensi kesänä. Näin pääsemme siirtymään uusien kitkettävien alueiden kimppuun, joissa jättipalsami vielä rehottaa (tällainen alue on ilmoitettu mm. Malmin lentokentän koillisnurkalta).

Haluan sekä Helsyn että omasta puolestani kiittää tärkeää yhteistyökumppaniamme Helsingin kaupunkia, joka on kärsivällisesti ja ripeästi käynyt aina talkoidemme jälkeen noutamassa kitkettyä kasvimassaa sisältävät jättipalsamisäkit asianmukaisesti hävitettäväksi. Toivomme ensi kesän talkoisiin runsasta osallistujamäärää – jokaisella käsiparilla on tässä tärkeässä taistelussa merkitystä! Seuraa tulevia talkoita ja tapahtumia Helsyn tapahtumakalenterista: https://www.sll.fi/uusimaa/helsy/tapahtumat

Minna Mäkinen

Kirjoittaja on Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen (Helsy) retkiryhmän jäsen, aktiivinen jättipalsamin kitkentä- ja roskienkeruutalkoiden järjestäjä, joka haluaa parantaa maailmaa ja jättää puhtaan luonnon ja elinkelpoisen maapallon myös tuleville sukupolville.

Vartiosaaren tarinassa suurta draamaa.

Osa 1 Kuolemantuomio

Tänä syksynä kerroin Facebook-päivityksessäni miten Vartiosaaren viime vuosien tarina muistuttaa Täällä pohjantähden alla Koskelan Akselin tarinaa. Ensin kuolemantuomio, sitten kuolemantuomion peruminen ja lopulta armahdus. Vartiosaari sai kuolemantuomion valtuuston äänestyksessä 26.10. 2016 jolloin valtuusto päätti Vartiosaaren osayleiskaavan hyväksymisestä kahden äänen erolla.

Ennen äänestystä Senaatintorilla oli koolla runsaasti ihmisiä jotka olivat tulleet kertomaan että heidän mielestään Helsingin viheralueille ei saa rakentaa. Vartiosaaren puolustajat olivat myös paikalla. Meillä Vartiosaaren puolustajilla oli vielä ennen valtuuston kokousta tilaisuus tavata valtuustoryhmiä. Kävimme kokoomuksen ja keskustan ryhmissä koska uskoimme, että näiden ryhmien joukosta voisimme saada puuttuvat äänet. Tiedossa oli jo ennen valtuuston kokousta että tulossa oli hyvin tiukka äänestys Vartiosaaresta.

Valtuustosalissa oli hyvin sähköinen tunnelma 26.10. 2016,  yleiskaavasta tultaisiin äänestämään, viimeisenä äänestettäisiin Vartiosaaren tulevaisuudesta. Miten se näkyi valtuustoryhmissä? Päiviä ennen valtuustokokousta tuli tietoa että vihreät tulisivat äänestämään Vartiosaaren virkistysaluevaihtoehdon puolesta. Oli tiedossa että tulemme saamaan vasemmistoliiton, Rkp:n sekä kristillisten äänet, tämä tekisi äänestystuloksesta hyvin tasaisen. Valtuustokokouksen aikana tekstiviestit lentelivät ilmassa, lähes reaaliajassa saimme tiedon siitä että tarvitsemme yhden tai kaksi ääntä. Osmo Soininvaaran poistuminen äänestyksestä tuli yllätyksenä, vihreiden ryhmästä erkaantui Vartiosaaren puolustajien ryhmä joka ilmoitti että mikäli Osmo Soininvaara osallistuu äänestykseen, he äänestävät yleiskaavaa vastaan. Soininvaara poistui ennen Vartiosaari äänestystä ja hänen varajäsenensä äänesti Vartiosaaren virkitysaluevaihtoehdon puolesta.

Ehkä dramaattisin vaihe koko äänestyksessä koettiin ennen valtuustokokouksen alkua kaupungintalon edessä jossa  tapasin kaupungintalon edustalla kaksi perussuomalaista valtuutettua, Helena Kantolan ja Rene Hurstin. Vaihdoimme ajatuksia yleiskaavasta ja Vartiosaaresta, molemmat vakuuttivat äänestävänsä Vartiosaaren virkistysaluevaihtoehdon puolesta. Tässäkö olivat ne meille tärkeät ratkaisevat äänet?
Toisin kävi, juuri ennen Vartiosaaren käsittelyä näimme Risto Rautavan käyvän Rene Hurstin ja Helena Kantolan puheilla valtuustosalissa.  Kaksi ääntä vaihtoi puolta ja äänestyksen tulos 44-40 ja yksi tyhjä. Valtuustosali täyttyi kiihkeistä vastalauseista, Vartiosaari rakennettaisiin.

Kuva Mika Välipirtti

Osa 2 Kuolemantuomion lykkäys

Äänestyksen jälkeen Vartiosaaren puolustajien keskuudessa vallitsi epäusko, vuosikausia jatkunut taistelu saaren säilyttämisestä virkityssaarena ja luontokohteena oli hävitty. Saari tultaisiin betonoimaan ja sen ainutlaatuinen arvokas saaristoluonto raiskattaisiin. Tyrmistys ja järkytys välittyivät viesteistä joita tulvi viestintäkanavista. Tuntui kuin tumma pilvi oli laskeutunut saaren ylle, luontokin tuntui reagoivan ja saaren yllä lepäsivät harmaat pilvet päiväkausia, näin kertoi minulle saaren asukas, eräs aktiivi sanoi vetäytyvänsä laatimaan hallinto-oikeusvalitusta. Hallinto-oikeus olisi ratkaiseva siis saaren kohtalon. Mitä tapahtuisi seuraavaksi?

Helsingin kaupunginsuunnitteluvirastossa ei levätty – päätöstä juhlittiin kuohuviiniä kilistellen  ja sen jälkeen alkoi nopeasti Vartiosaaren asemakaavoituksen suunnittelu. Saaren puolustajien toivo oli siis Vartiosaaren päätöksen kumoamisessa hallinto-oikeudessa. Valitusta suunniteltiin ja tehtiin pitkään ja mahdollisimman tarkasti.  Helsingin ja helsinkiläisten kokonaisetua palvelisi paremmin, että Vartiosaarta kehitettäisiin ympäristö- ja virkistysarvojen pohjalta, kaavoituksessa oli elementtejä jotka olivat maakuntakaavan vastaisia, myöskään menettelytavat eivät olleet kaikin osin lainmukaisia. Vartiosaaresta jätettiin määräaikaan mennessä 10 valitusta Helsingin hallinto-oikeuteen. Saaressa elämä jatkui entisellään, tosin tunnelmat jakautuivat kahteen osaan, osa uskoi että saari on menetetty, mutta myös heitä oli runsaasti jotka olivat sitä mieltä että oli taisteltava edelleen. Hallinto-oikeuden päätöksellä ja asemakaavoituksessa saari voitaisiin vielä pelastaa. Vierailijoita saareen tuli jälleen ennätysmäärä, kaupunki järjesti saaressa kiertokävelyn jossa tutustuttiin saaren kulttuurihistoriaan ts. vanhoihin huviloihin. Merkittävä edistysaskel oli kesällä 2017 auennut Aurinkoinen hymy ry:n kuntouttavalla työtoiminnalla kehitetty kesähotellitoiminta, joka toi saareen runsaasti lisää kävijöitä.

Poliittinen keskustelu Vartiosaaren ympärillä siirtyi kabinetteihin. Edessä olivat kunnallisvaalit ja oli ennakoitu että tärkeä vaaliteema tulisi olemaan ympäristön ja viheralueiden säästyminen yleiskaavassa. Vaalien muuttuminen pormestarivaaleiksi söi valitettavasti suurimman huomioarvon. Luontoarvot näkyivät kuitenkin myös vaalituloksessa. Vanhasta valtuustosta vaihtui lähes puolet edustajista. Pois tippui useampi Vartiosaaren rakentamista kannattanut demari, kokoomuslainen sekä vihreä poliitikko. Demarit hävisivät vaaleissa eniten – Vartiosaaren kannalta tämä oli myönteistä koska  varsin hyvin on ollut tiedossa se että Helsingin demarit ovat vaatineet Vartiosaaren rakentamista jo vuosikymmeniä.  Uuden valtuuston kokoonpanoa tutkittiin tarkkaan ja yllätykseksi todettiin että tämä valtuusto ei ehkä rakentaisi Vartiosaarta.

Osa 3. Kesä 2017 – mitä sitten tapahtuikaan? (Armahdus?)

Vuoden 2017 suurin ympäristö- ja kaupunkipoliittinen uutinen jysähti Helsingin budjettineuvottelujen aikana 29.10 iltapäivällä.  Vartiosaaren kaavoitus on keskeytetty täksi valtuustokaudeksi. Mitä oikein tapahtui?

Kun Helsingin budjettineuvottelut alkoivat oli selvää että suurin puolue kokoomus ja toiseksi suurin puolue vihreät neuvottelivat ensin keskenään keskeisimmistä tavoitteista. Kokoomuksen ajama veroäyrin alennus antoi vihreille mahdollisuuden tuoda pöytään useita heille tärkeitä tavoitteita. Anni Sinnemäki oli keskeinen henkilö Vartiosaaren kaavoituksen kytkemisessä Helsingin budjettineuvotteluihin. Vihreiden sisältä tulleen tiedon mukaan Anni Sinnemäki oli nostanut Vartiosaaren mukaan ja sai tukea kaikista muista valtuustoryhmistä paitsi demareista.

Vähäisemmälle huomiolle on jäänyt se seikka että HKL:n investointiohjelmassa ei mainittu Vartiosaarta lainkaan. Koska ohjelma ulottuu vuoteen 2027 se tarkoittaa että Vartiosaaren rakentaminen ei voisi alkaa ennen sitä, kaavoitusta se ei estä. Myös Kruunuvuorten sillat pääsevät rakennusvaiheeseen vasta 2024 ja valmistuvat noin v. 2026,  koska Vartiosaaren rakentaminen on osayleiskaavan mukaisesti sidottu raitiotielinjaston varaan ei saarta voi rakentaa ennen kuin raitiotielinjasto on investointikohteena. Vartiosaarta ei siis rakenneta seuraavaan kymmeneen vuoteen – eikä välttämättä lainkaan. Päätöstä ei tehdä tämän valtuuston aikana, seuraavan valtuuston tehtäväksi jää päättää asiasta.

Jos Ville Lehmuskosken esittelemä HKL:n investointiohjelma sai aikaan varovaisia ajatuksia – ehkä sittenkin saari säästyy, Anni Sinnemäen ilmoitus saaren kaavoituksen keskeyttämisestä sai aikaan valtavan tunnereaktion. Saaren puolustajien facebookryhmä täyttyi kaupunkilaisten onnitteluviesteistä. Saaren puolustajat kyynelehtivät avoimesti, tunteet olivat todella koskettavia ja liikuttavia.

Oliko kaikki siis poliittista teatteria jonka tarkoituksena oli nostaa vihreiden ympäristöimagoa? Ei välttämättä, asemakaavoituksen pysäyttäminen on konkretiaa. Se tarkoittaa myös sitä että kaupunkisuunnitteluvirastossa ei tehdä Vartiosaaren asemakaavoitusta. Tosin on myös tihkunut tietoja joiden mukaan Vartiosaaren asemakaavoitussuunnittelu on jo varsin pitkällä. Vartiosaaren tulevaisuus on siis edelleen avoin. Me pyrimme siihen että seuraava vaihe saaren tarinassa on armahdus.

Mika Välipirtti

Kirjoittaja on Save Vartiosaari -liikkeen aktiiveja ja Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen hallituksen jäsen.

Kuva Mika Välipirtti

 

Historia- ja luontoretki Santahaminaan

Santahamina. Sandholm. ”Santis”. ”Sandis”. Tuo vuosisatojen varrella niin monta nimeä omannut, monelle tuttu, pitkän historian omaava, upea varuskuntasaari.

Miten hieno päivä Santahaminassa meillä olikaan sunnuntaina 19.3.! Oppaamme, Santahamina-asiantuntijan Jarmo Niemisen aina niin luotettavassa ja asiantuntevassa ohjauksessa saimme todella sitä, mitä otsikko lupasi: aimo annoksen Santahaminan historia- ja luontotietoutta. Jarmo Nieminen ja lintuopas Paul Segersvärd kuljettivat meitä pitkin saarta, ja pysähtelimme kuulemaan vuoroin saaren historiaa, vuoroin sen luonnosta. Näin maaliskuun puolivälissä luonto uinui vielä hetken talven jäljiltä, mutta jo kuukauden-parin päästä paikat, joita nyt näimme, puhkeavat aivan uudenlaiseen kukoistukseen.

Kuperkeikan valleilta oli hyvä tarkkailla lintuja. Kuva: Minna Mäkinen

 

Näkymä Kuninkaansalmen yli Kuninkaansaareen. Kuva: Minna Mäkinen

Maa oli jo varsin lumeton paikoittaisia pieniä, jäisiä alueita lukuun ottamatta. Säiden haltija tarjoili meille toden totta parastaan. Tuuli rannikolla osaa olla kova ja kylmä, mutta retkipäivänämme ilma oli täydellisen tyyni. Ei tuullut lainkaan. Hädin tuskin oksa puussa liikahti. Säät ovat yleensäkin suosineet hyvin ainakin niitä Helsyn retkipäiviä, joille itse olen osallistunut, mutta näin tuuleton, leuto kevätsää oli enemmän kuin olisi uskaltanut toivoakaan. Myös luonto esitteli monimuotoisuuttaan: Näimme noin 25 lintulajia. Huikein elämys monelle oli varmastikin merikotka, jonka näimme Paul Segersvärdin kaukoputkella muutaman kilometrin päässä olleella saarella.

Rauhoittava merinäköala Santahaminan etelärannalta itään. Kuva: Minna Mäkinen

Retken päätteeksi halukkaat menivät sotilaskotiin munkkikahveille, minkä jälkeen oli tarjolla vielä ekstraretki Santahaminan joukkohautausmaalle, jonne on haudattu noin 1300 sisällissodan aikana punavankileireillä kuollutta henkilöä. Käynti oli todella pysäyttävä ja hautausmaa erilainen kuin mikään muu koskaan näkemäni hautausmaa.

Punavankien hautausmaa ja muistomerkki vuodelta 1949. Kuva: Minna Mäkinen

Suosittelen Santahaminan retkiä lämpimästi kaikille luonnosta ja historiasta kiinnostuneille. Silloin, kun saareen on mahdollisuus päästä, sinne kannattaa lähteä; käynti varmasti on sen arvoinen.

Minna Mäkinen

Hesari ja Tatu Rauhamäki yllyttävät laittomuuksiin Östersundomissa

Helsingin Sanomat hehkuttaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja kuntavaaliehdokas Tatu Rauhamäen (kok) halua rakentaa Östersundomin alueita ”läheisellä Natura-alueella pesivistä linnuista huolimatta”. 1)

Tämä on alamittaista populismia.

Luontoarvojen sivuuttaminen kaavoituksessa on yksiselitteisesti vastoin lakia. Aivan erityisen laitonta se olisi Natura-alueiden osalta. Helsingin Sanomat ja Tatu Rauhamäki yllyttävät siis kaavoittajaa laittomuuksiin.

On erikoista, ettei kumpikaan ole oppinut mitään Östersundomin kaavoituksen kompasteluista.

Östersundom liitettiin v. 2009 pakkopäätöksellä Helsinkiin, ja seuraavana vuonna  kaupunkisuunnitteluviraston (KSV) silloiset johtajat Tuomas Rajajärvi ja Matti Visanti kävivät pyytämässä ympäristöministeri Paula Lehtomäeltä (kesk), ettei Helsingin tarvitse noudattaa Natura-säädöksiä Östersundomissa.

Lehtomäki lupailikin löysää linjaa. Kun vierailu ja alustavat lupaukset tulivat julkisuuteen – ensimmäisenä Suomen Luonnossa – Lehtomäki oli kompastua jalkoihinsa kiireessään perua puheensa. Ministerillä kun ei ole valtakirjaa edistää laittomuuksia.

Rajajärven ja Visannin ”ei laki voi Helsinkiä koskea” -linja jumitti Östersundomin kaavoituksen vuosiksi. Heidän väistyttyään eläkkeelle KSV alkoi ymmärtää realiteetteja. Viime syksynä sen edustajat esittivät Salmenkallion metroaseman poistoa ja rakennettavan alueen vetämistä riittävän kauas Natura-alueista. Tämä poistaisi pääosan kaavoituksen esteistä.

Nyt Helsingin Sanomat ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja haluavat uudelleen ajaa Östersundomin kaavoituksen umpikujaan. Yritys kaavoittaa Östersundom Natura-säädöksiä loukaten tekisi asiasta EU-tason kiistan.  Tämän tavoittelemisessa on ylen työlästä nähdä mitään järkeä.

Hesari huiputtaa lukijoitaan

Helsingin Sanomat on jo pitkään, ja monissa laajoissa artikkeleissa propagoinut tarinaan ”pyy uhkaa Östersundomin rakentamista”.  Tai ruisrääkkä. Tai kehrääjä. 2)

”Helsinki on jättämässä suuren osan Östersundomin Salmenkalliosta ja Talosaaresta toistaiseksi kaavoittamatta, sillä alueella pesii pyitä, kehrääjiä ja ruisrääkkiä”, lehti selittää tällä kertaa.

Kysymys on siis vain kolmen lintulajin muutamasta parista, lehti väittää.

Helsingin Sanomien tarina ei ole totta, ja lehden toimitus tietää sen.

”Todellisuudessa Östersundomin Natura-alueiden suojeluperusteena on 9 suojeltua luontotyyppiä, 28 kasvi- ja sienilajia, yksi hyönteislaji sekä 22 lintulajia.”
”Euroopan unionin Natura-verkosto ei suojele yksittäisiä pyitä tai ruisrääkkiä, vaan sen tavoite on turvata riittävä määrä kaikkia EU:n alueella esiintyviä luonnollisia elinympäristöjä ja niiden eliölajeja. Suojelusta tinkiminen johtaisi hiljalleen koko suojelualueverkoston ja eurooppalaisen luonnon monimuotoisuuden rapautumiseen”, kirjoitti lintuyhdistys Tringan puheenjohtaja Jukka Hintikka vastineessaan viime vuonna. 3)

Hesarin toimitus voisi itsekin helposti tarkistaa Östersundomin Naturoiden suojeluperusteet, ja luultavasti he ovat sen myös tehneet. Samojen perättömien väitteiden jatkuva toistaminen mitä ilmeisimmin on toimituksen harkittu valinta.

Keskustapuolueen oma ja sitä lähellä oleva maakuntalehdistö, unohtamatta MTK:n Maaseudun Tulevaisuutta, harrasti tällaista luonnonsuojelun vastaista perättömien väitteiden levittelyä 1970-90-luvuilla. Maakuntalehdistö on pääosin irtautunut kepusta ja sitä myöten huomattavasti rauhoittunut. Pölhöpopulismin lipunkantajaksi on ryhtynyt vuorostaan Uudenmaan maakuntalehti Helsingin Sanomat.

Vuosi sitten 22 median päätoimittajat vetosivat ”Luotettavan median puolesta” valemedioita vastaan. Vetoomuksen allekirjoitti myös HS:n päätoimittaja Kaius Niemi. 4)

Vetoomus oli aiheellinen ja kannatettava, mutta kun luotettavaksi ilmoittautuu, eivät myöskään jutut saisi olla kuin valemedioista reväistyjä.

Paljonko maksaa Senaatintori?

Valitustensa tueksi toimitus on ynnäillyt spekulatiivisia tuloja tonteista:
”Tuntuu täysin kohtuuttomalta, että muutama kehrääjä maksaa Helsingille 100 miljoonaa euroa. Olisi eri asia, jos ne olisivat aidosti uhanalaisia, mutta eivät ne sitä ole”, Rauhamäki sanoo HS:lle.
Myös tämä on halpispopulismia.

Vihreiden näkyvä kuntapoliitikko Osmo Soininvaara on vuosia kaupitellut laskelmiaan valtavista tonttituloista, jotka menetetään, kun armeijan annetaan jatkaa Santahaminassa, eikä saarta kaavoiteta asutukselle. Sivuutan vain maininnalla sen, ettei Soininvaara piittaa vähääkään siitä mitä maksaisi armeijan uuden varuskunnan rakentaminen – johonkin.

Kumma ettei kokoomus ja Tatu Rauhamäki ole tarttuneet Soininvaaran spekulaatioihin, vaan vastustavat armeijan häätämistä Santahaminasta.

Yhtä hyvin voisimme laskea mitä Helsinki menettää, kun Senaatintori pidetään tyhjänä. Kaupungin parhaalla paikalla, eikä juuri muuta käyttöä, kuin olla vaan autiona.

Östersundomin rakentaminen tulee tuottamaan tappiota. Yksin metro maksetaan nykyisen arvion mukaan 800 miljoonaa euroa. Kadut ja kunnallistekniikka eivät rakennu ilmaiseksi. Suunnittelukin maksaa, ees-taas-huopaaminen se vasta maksaakin. Tonteista perittävät maksut eivät kata näitä kuluja.

Kaupunki ei menetä euroakaan, kun se ei lainvastaisella kaavoituksella aloita kymmenen vuoden oikeusprosessia. Sen sijaan Hesarin ja Tatu Rauhamäen tahdon noudattaminen tulisi todella kalliiksi.

Mikko Niskasaari

 

LÄHTEITÄ JA LISÄTIETOJA:

1) Joonas Laitinen: ”Helsinki menettää sata miljoonaa euroa ”muutaman” linnun takia – kokoomus pelkää äänestäjiensä pakenevan naapurikuntiin”. HS 17.3.2017.
http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005130703.html

2) Esimerkkejä HS:n kirjoituksista.
Marja Salmela: ”Pyyn ja ruisrääkän suojelu uhkaa kaataa itämetron jatkon Östersundomiin”, HS 13.1.2016
http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000002879561.html
Lari Malmberg: ”Pyy, ruisrääkkä ja kehrääjä voittivat Helsingin kaupungin – Östersundomin metrolinjaa siirrettiin pohjoiseen”. HS 29.11.2016

3) Jukka Hintikka: ”Östersundomia uhkaa kelvoton kaavoitus, ei pyy”. HS 16.1.2016.
http://www.hs.fi/paivanlehti/16012016/a1452835967092

4) Vetoomus ”Luotettavan median puolesta” 1.3.2016.
http://dynamic.hs.fi/2016/paatoimittajat/

 

Sorakuopat lumosivat luontoretkeilijät

Mitä kiinnostavaa sorakuopissa voi olla? Paljonkin, mikä yllätti Helsingin ja Sipoon luonnonsuojeluyhdistysten järjestämällä retkellä Porvooseen lauantaina 9.7.2016. Tarkoituksena oli tutustua Kråkön ja Sandhöjdenin paahdeympäristöjen kasveihin ja hyönteisiin. Oppaina toimivat Jarmo Nieminen ja Anders Albrecht.

Ensin tutustuttiin Rudus Oy:n yli neljäkymmentä vuotta käyttämättömänä olleeseen Kråkön soranottoalueeseen. Sitä oli viime vuosina alettu kunnostaa tavanomaisesta poikkeavalla tavalla: oli rakennettu sekä tekolampia että kivi- ja maakasoja muun muassa parantamaan viitasammakoiden, rantakäärmeiden, sudenkorentojen ja kivitaskujen elinoloja. Lisäksi puustoa oli paikoin kaadettu paahdeympäristön säilyttämiseksi.

Kaikkeen vaivannäköön lienee ollut syynä viitasammakko (åkergroda, Rana arvalis). Se ei ole Suomessa kovin harvinainen, mutta on EU:n luontodirektiivin laji eli samanlaisessa asemassa kuin liito-orava: jos se löytyy, ei saa rakentaa.

Vanhojen sorakuoppien uudelleen käynnistäminen olisi mahdollista, kunhan uhanalaisille ja suojelluille lajeille perustetaan korvaavia ympäristöjä. Tämä sai Ruduksen perustamaan LUMO-hankeensa, jonka puitteissa yhtiö kunnostaa maa-ainesalueitaan ottamalla huomioon luonnon monimuotoisuuden ylläpitämisen.

Jarmo Nieminen on ollut mukana rakentamassa tekolampia Kråkön viitasammakoille. Kuva Mirja Reijonen

Keskikesällä viitasammakoita ei näkynyt. Niiden sijasta piti bongata EU:n luontodirektiivin listaamia hyönteisiä ja pääkaupunkiseutulaisille harvinaisia paahdekasveja.

Vuosi 2016 jää historiaan siinä, että kesä alkoi pari viikkoa normaalia aiemmin, joten osa kasveista oli jo kukkinut. Niinpä nuokkukohokki, jolla harvinainen nuokkukohokkipussikoi (Coleophora nutantella) viihtyy, oli jo hedelmäasteella, mutta yksi kukkiva yksilö sentään löytyi. Ketotuulenlennosta saatiin kelvollinen näyte vasta Sandhöjdenin retkikohteessa.

 

Vasemmalla nuokkukohokki, backglim, Silene nutans, harjujen hiekkamaiden alkuperäiskasveja. Oikealla ketotuulenlento, ullört, Filago arvensis, kuivien hiekkamaiden kasvi, joka kasvaa minne tuuli on sen kuljettanut. Kuvat Marianne Niemelä

Ennakkoon varoitettiin, ettei harvinaista hietaneilikkaa hevin huomaa, sillä vain muutama räytynyt yksilö kasvaa keskellä tietä. Jos haluaa nähdä kunnon kasvustot, pitää mennä Öröhön!

 

Hietaneilikka, sandnejlika, Dianthus arenarius on rauhoitettu. Kuva Mirja Reijonen. Lähikuva Marianne Niemelä

Viitasammakko oli aikoinaan löytynyt eräästä Kråkön lammesta, joka oli alkanut kasvaa umpeen. Jotta Rudus voisi käynnistää maa-ainesten oton uudelleen, päätettiin asiantuntijoiden avustuksella rakentaa kaksi entisen kaltaista tekolampea, joihin sammakoiden toivottiin siirtyvän. Lammet valmistuivat 2013. Vuotuisessa seurannassa on huomattu, että tavalliset sammakot ovat jo kelpuuttaneet molemmat tekolammet uudeksi kodikseen; viitasammakoiden kutua on havaittu vasta toisessa, kirkasvetisemmässä lammessa.

 

Jarmo Nieminen esittelee viitasammakoiden uuden kutulammen rakennetta. Kuva Mirja Reijonen

Vanhojen sorakuoppien luonto on hämmästyttävän monimuotoista omine paahdelajeineen, joista osa on suojeltuja, kuten lummelampi- ja täplälampikorennot.

Lummelampikorento, kärrtrollslända, Leucorrhinia caudalis on EU:n luontodirektiivin suojelema laji. Kuva Marianne Niemelä

Aurinkoinen ja suhteellisen tuuleton sää oli hyönteiskuvaajalle taivaan lahja. Lajeja riitti.

Ylärivissä vasemmalta: Nuijaheinäsirkka, klubbgräshoppa, Myrmeleotettix maculatus. Hietikkokiitäjäinen, brun sandjägare, Cicindela hybrida. Alarivissä vasemmalta: Virnapunatäplä, mindre bastardsvärmare, Zygaena viciae. Alpiloismehiläinen, Epeoloides coecutiens on alpimehiläisten, lysingbin, (Macropis) pesäloinen. Kuvat: Marianne Niemelä

 

Kråköstä retki jatkui Sondbyn kylän Sandhöjdenin sorakuoppa-alueelle.

Siinä missä Kråkö oli nelisenkymmentä vuotta uinunut käyttämättömänä, Sandhöjden oli tuotannossa oleva hiekkakuoppa, jonne ei ollut menemistä ilman lupaa.

Näkymä Sandhöjdenin hiekkakuopan pohjalle oli mykistävä. Kuva Marianne Niemelä

Mikään valokuva ei kykene välittämään sitä tunnelmaa, mikä hiekkakuopan pohjalla koettiin. Luontoihmiselle ei liene sopivaa ihailla hiekkakuoppia, mutta oli myönnettävä, että eri hiekkalajit ja -kasat olivat häkellyttävän kauniita.

Kuopan metsään rajautuvassa osassa oli mitä upein seinämä, jossa näkyi jääkauden sulamisvesien jäljiltä erivärisiä kerroksia puiden vuosilustojen tapaan. Törmäpääskyt olivat jo tehneet pesäkoloja ainakin kahteen alueen pystysuoraan rinteeseen.

Törmäpääskyt lentelivät pesäkoloihinsa, vaikka lintuja ei tässä kuvassa näy. Kuva Mirja Reijonen

Birdlifen mukaan törmäpääsky on Suomessa harvinaistunut ja se luokitellaan vaarantuneeksi. Törmäpääskyjen vähenemiseen vaikuttaa lakisääteinen hiekkakuoppien velvoitemaisemointi, jossa rinteet on luiskattava tiettyyn kaltevuuteen. Birdlifen vetoomuksen mukaan pesimäkolonioita voidaan kuitenkin suojella nykyisenkin maa-aineslain puitteissa. – Toivottavasti Rudus säästää edes osan törmäpääskyn pesäpaikoista, vaikka lintu ei olekaan EU:n luontodirektiivin laji.

 

Tunnelma kuin lännenelokuvissa. Kuva Marianne Niemelä

Tuotannossa olevan hiekkakuopan vieressä oli säännösten mukaan kunnostettu eli männyillä metsitetty alue. Aika näyttää, kuinka hyvin männyt kasvavat maastossa, josta kaikki eloperäinen aines on aikoinaan kuorittu pois. Männyllä ei ole juurikarvoja, joten se tarvitsee veden ja ravinnon ottamiseen sienirihmaston apua.

Alueella oli myös pieniä kalliopaljastumia, jotka alun perin oli aiottu peittää maa-aineksella. Onneksi niin ei ollut tehty.

Kallionnyppylältä näkyi istutusmäntyjä lammen rantaan asti. Kuva Mirja Reijonen

Lampi veti vastustamattomasti puoleensa. Vesi on pohjavettä ja siksi huikaisevan kirkasta. Täällä ei ole sinilevää. Vastapäisellä rannalla näkyi asuntovaunualue.

Oliko kaikki nyt nähty? Ei suinkaan. Olimme aikataulusta edellä, joten Anders ja Jarmo päättivät viedä meidät katsomaan vielä yhtä erikoista kalliopaljastumaa tuotantoalueen itäpuolella.

Anders Albrechtin mukaan kalliopaljastuma on erikoisen kaunis märkänä. Kuva Marianne Niemelä

Jälkihoitovaatimusten mukaan tämäkin alue olisi pitänyt peittää ja metsittää. Onneksi säännöksistä on pystytty joustamaan ja alue oli jäänyt kauniiksi maisemaelementiksi.

Niin surullista kuin harjumaisemien turmeleminen onkin, soraa kuitenkin aina tarvitaan rakentamiseen. Entisaikaan sorakuopat jätettiin ammottavina aukkoina rumentamaan maisemaa, sitten lakisääteisesti velvoitettiin sorakuoppien maisemointiin niin, että kuopat pitää loiventaa turvallisiksi ja metsittää maisemaan sulautuviksi. Siinä hävisivät niin paahdelajit kuin törmäpääskyt.

Nyt on vallalla yhteistyö eri intressipiirien kesken siten, että sorakuoppien kunnostuksessa otetaan huomioon luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja jopa lisääminen. Tällöin ei yksioikoisesti peitetä koko aluetta metsittämällä, vaan koetetaan myös säilyttää tai kunnostaa paahdealueita sekä siirtää uhanalaisia lajeja uusiin paikkoihin. Kråkö ja Sandhöjden ovat tästä hyviä esimerkkejä.

Helsingin ja Sipoon luonnonsuojeluyhdistysten yhteistyö tuotti todella mielenkiintoisen retken. Se innosti myös lisätiedon hankintaan. – Suuret kiitokset Jarmo Niemiselle ja Anders Albrechtille.

Teksti: Mirja Reijonen

Lisätietoja

Sandtagen har betydande naturvärden. Natur och miljö 1/2015

Ympäristöministeriö: EU:n luonto- ja lintudirektiivit

Suomen ympäristökeskus (SYKE):

Paahdeympäristöjen ekologia ja uhanalaiset lajit. 2005

Harjumetsien paahdeympäristöt 2015

Rudus Oy:n LUMO-ohjelma:

Ruduksen maa-aineksen ottoalue, Porvoon Kråkö, kutulammen rakentaminen viitasammakoille

Julkaistu 20.3.2014 [Jarmo Nieminen mukana videopätkässä.]

Ruduksen LUMO-ohjelma suunnannäyttäjänä luonnon monimuotoisuuden huomioon ottamisessa liiketoiminnassa. 20.3.2014

Vanhan soranottoalueen luonto monimuotoistuu Porvoossa. Ruduksen LUMO-ohjelma tuottaa tulosta Porvoon Kråkössä, jossa luonnon monimuotoisuus on lisääntynyt selvästi. 22.6.2016

Sammakoista: Antti Koli. Suomen matelijat ja sammakot. Metsäkustannus 2016.

Viitasammakko on Uudenmaan vuoden laji [2015]

Kråkön viitasammakot, rantakäärmeet ja nuokkukohokit

Geologian sanakirja: määritelmiä sanoille sora, hiekka, siltti, savi yms.

Mitä lainsäädäntö edellyttää maa-ainesten oton jälkihoidosta.

Soranottoalueiden jälkihoito. Ympäristöhallinnon ohjeita 1/2009. Maa-ainesten kestävä käyttö. Opas maa-ainesten ottamisen sääntelyä ja järjestämistä varten. Opas korvaa jälkihoito-oppaan vuodelta 2001 (Ympäristöopas 85/2001)

 

Yleiskaavaehdotus on palautettava valmisteltavaksi

Helsingin yleiskaavasta ei nykyeväillä ole mahdollista saada hyvän kaupunkirakentamisen ohjenuoraa, totesivat Tieteiden talolla torstaina 17.3 kokoontuneiden järjestöjen edustajat.

Viheralueseminaari Tieteiden talolla 17.3.2016. Kuva Jarmo Nieminen.

Helsinki on paitsi pääkaupunki, myös asukkaidensa kotiseutu, jonka kehittämisessä ei kansalaisten ylitse saa eikä voi näin yksisilmäisesti kävellä. Helsingin kaupunkisuunnittelijat mainostavat mielellään vuorovaikutustaan asukkaiden kanssa, mutta kaikkien järjestöjen kokemus tuntui olevan täysin päinvastainen: mitään mikä poikkeaa kaavoittajien suunnitelmista, ei oteta huomioon. Kuullaan, mutta ei kuunnella.

Yleiskaavaehdotuksessa uhrataan tavattoman paljon Helsingin merellistä ja mantereisia luontoa ja kadotetaan niiden virkistysarvot, vaikka edes kaavan kasvutavoitteet eivät tätä edellytä. Vertailun vuoksi: Tukholman kaavoituksessa saadaan kaupunkiin mahtumaan 150 000 uutta asuntoa, menettämättä viheralueista kuin muutama promille.  Asuntomäärä vastaa suunnilleen samansuuruista joukkoa uusia asukkaita, kuin Helsingin tavoittelemat 250 000.

Yleiskaavaehdotus on tuhoisa jo esitystavaltaan. Aiemmat yleiskaavat ovat osoittaneet täsmällisesti, mikä alue varataan mihinkin tarkoitukseen. Nyt yksityiskohdat on peitetty 100×100 metrin ruudut kattavilla pikseleillä, jotka mahdollistavat viheralueiden asemakaavoittamisen rakentamiselle, vaikka sitä ei yleiskaavassa suoraan esitetä.  Tässä muodossaan olevan yleiskaavan hyväksyjä ei tietäisi, mitä tosiasiassa hyväksyy. Jopa koko Uudenmaan kattava maakuntakaava on yksityiskohtaisempi ja vastaavasti paljon selkeämpi.

Järjestöjen yhteinen vaatimus on minimoida viheralueille rakentaminen.  Olennaiset luontokohteet on esitettävä kaavan oikeusvaikutteisella pääkartalla – nyt ne ovat vain liiteasiakirjoissa. Ilman oikeusvaikutusta, eli ilman kaavan antamaa suojaa.

Järjestöt katsovat, ettei nykyistä ehdotusta voi viedä eteenpäin, vaan ehdotus on palautettava uudelleen valmisteltavaksi. Uudessa valmistelussa on otettava huomioon myös järjestöjen asiantuntemuksella laatimat ehdotukset.

Tieteiden talolla olivat mukana:

Eteläiset kaupunginosat ry

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry

Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa ry

Herttoniemi-seura ry

Kansallinen kaupunkipuisto Helsinkiin

Keskuspuistoryhmä

Lauttasaari-Seura ry

Pro Tuomarinkylä

Puistola-Seura ry

Puotila-Seura ry

Stansvikin kyläyhdistys

Suomen lepakkotieteellinen yhdistys ry

Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry

Suomen Perhostutkijain Seura ry

Tapaninvainion kaupunginosayhdistys ry

Vartiosaari Seura ry

Vuosaari-Seura ry

 

 

Teksti: Mikko Niskasaari

Pikselit uhkaavat Helsingin luontoa

 

Kuva Hanna-Leena Ylinen

Asukkaat toivoivat viheralueiden säilyvän, yleiskaavaehdotus jatkaa silti uudisraivauslinjalla.

Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto on 1.10.2015 julkaissut yleiskaavaehdotuksen ja kaupunkisuunnittelulautakunta päättää siitä kokouksessaan 10.11.2015.

Alkuvuonna näytteillä olleen yleiskaavaluonnoksen suurin ongelma oli kartan jakautuminen hehtaarin kokoisiin ruutuihin, jotka ovat keskenään vuorovaikutteisia siten, että yksittäinen ruutu voi muuttua naapuriruudun vaikutuksesta. Tällainen on vaarallista kaupunkiluonnolle, sillä se tekee mahdolliseksi suhtautua asuntovaltaisen alueen pikselien vieressä oleviin virkistysaluepikseleihin ikään kuin rakennusmaana.